Category Archives: Artikkelit

Kuntouttavan työtoiminnan psykologiaa

kahvinkeitin

Niin kutsutulla kuntouttavalla työtoiminnalla on hyvä tavoite. Laissa on määrätty mm. seuraavasti:

…edistää pitkään työttömänä olleiden elämänhallintaa ja toimintakykyä, jotta edellytykset normaaliin palkkatyöhön paranisivat.

Pitkään jatkunut työttömyys ei yksinään saisi olla syy velvoittaa ihmistä kuntouttavan työtoiminnan piiriin, vaan työtoiminnan pitäisi olla viimesijainen toiminto, kun työkykyisyys on todennetusti alentunut. Usein kuitenkin toisin on.

Jos työtön nuori sysätään kuntoutettava-kategoriaan ilman kunnollista perustetta, ollaan vaarallisilla vesillä. Kuntoutus-käsitteen kasvava käyttö työttömyyden yhteydessä medikalisoi työttömyyttä ja saattaa vahvistaa työttömän kokemusta kelvottomuudesta ja vajaakuntoisuudesta.

Järjestelmän tai toimenpiteiden tarpeellisuutta ei pohdita, koska jo se, että on toimenpiteiden kohteena, oikeuttaa niiden tarpeellisuuden. Leimautuminen helppoa, ja kun on kerran leimautunut, on siitä vaikea päästä eroon. Tutkimuksissa on havittu, että mielisairaaloissa henkilökunnalla on heikot, tai jopa täysin puuttelliset, kyvyt huomata sinne sijoitettujen tavallisia, täysin normaalisti käyttäytyviä ihmisiä.

Ja jos näissä olosuhteissa osallisuus ja arvostus yhteiskunnassa määräytyy pelkästään palkkatyön kautta, ollaan vaarassa paradoksaalisesti tuottaa juuri aktivoivilla toimilla työvoiman ulkopuolelle siirtymistä, syrjäytymisen kokemusta ja nuoren oman toimijuuden kyseenalaistamista ja mitätöintiä.

Jokaisen on pyrittävä löytämään paikkansa koneistossa, sillä muuten on vaarassa syrjäytyä, pudota meidän joukosta niiden joukkoon. Syrjäytyminen taas on yhtä mitättömyyteen vajoamisen kanssa, sillä järjestelmä ei voi tunnustaa minkään ulkopuolellaan olevan arvoa. Marginalisoituminen merkitsee lähes automaattisesti hyväksyntää vailla jäämistä, mikä johtaa helposti esimerkiksi depressioon ja itsemurha-alttiuteen. Mitätöitymisen pelossa ihmiset suostuvatkin mitä kummallisimpiin myönnytyksiin, ja niin järjestelmän sisään- ja ulossulkevuus toteuttaa itseään siitä huolimatta, etteivät ihmiset, jotka sen muodostavat, useinkaan jaa sen tarkoitusperiä.

Tutkimuksissa on havaittu, että velvoittavat aktivointitoimet saattavat jopa lisätä nuorten tippumista järjestelmän ulkopuolelle. Aktivoivassa työvoimapolitiikassa on vallalla ajattelutapa, joka toisaalta lähtee siitä, että ihmisen tulee itse ottaa vastuu omasta elämästään, mutta toisaalta ei kuitenkaan luoteta yksilön omaan aktiivisuuteen ja toimijuuteen.

Vaarana on, että kun ihmistä kohdellaan kuin lasta, hän alkaa käyttäytyä kuin lapsi. Tämä näyttää olevan kytköksissä siihen samaan holhoamismentaliteettiin, jossa nuorta, tai edes aikuista, ei haluta edes nähdä itsenäisiä päätöksiä tekevänä olentona, ja joka on ollut jo pidempään trendinä yhteiskunnassamme.

Lievilläkin asiantuntijavallan toimenpiteillä on esineellistäviä, yksilöiden valinnanvapautta kaventavia vaikutuksia.

Tästä syystä kuntoutusta pidetään helposti rangaistuksena, vaikka työvoimapoliittisten kuntoutustoimenpiteiden tulisi olla auttamisen, ei rankaisemin välineitä.

Tutkija Tommi Uschanov onkin puhunut siitä kuinka…

…hyvinvointivaltion hyväkään tekninen toimivuus ei auta, jos ne psykologiset mekanismit, joiden avulla hyvinvointivaltio luo ihmisissä hyvän olon tunteen, eivät toimi.

Siinä saattaakin olla vinha perä. En kuitenkaan väitä, etteikö kuntouttavasta työtoiminnasta olisi mitään hyötyä. Enemmänkin haluisin keskustelua siitä, onko metodit oikeita ja efektiivisiä.

Leave a Comment

Filed under Artikkelit

Erikoisia toisen maailmansodan aseita

Tankkeja tuhoavat koirat

ww2_anti_tank_dog

Neuvostoliitto pähkäili itärintamalla, miten saisi pysäytettyä Saksan tehokkaan panssarikolonniat. Ratkaisuksi keksittiin valjastaa ihmisten paras ystävä sotateollisuuden käyttöön; tavallisia koiria palveluskoiria pidetiin nälässä, jonka jälkeen panssarivaunujen alle piilotettiin ruokaa, ehdollistaen koirat näin ryömimään panssarivaunun alle sellaisen nähdessään. Tarkoituksena oli köyttää räjähdevyö koiran ympärille ja laukaista se etänä radiolähettimen avulla. Rintamalla kuitenkin koirat todettiin tehottomiksi, ne säikkyivät saksalaisten tulitusta tai koirat ryömivät omien tankkien alle. Lopulta Neuvostoliitto luopui projektista kannattamattomana.

Englannin kanaalin yli ampuva supertykki

Osana Hitlerin ”kostokampnjaa” kehitettiin valtavien V2 ohjuksien lisäksi V3, pitkän kantaman superase, jonka tarkoituksena oli ampua Pohjois-Ranskasta kanaalin yli Englannin etele-osia. Tykki koostui hervottoman pitkästä piipusta, johon oli asennettu sarjan tarkoin ajastettuja räjähdepanoksia tehostamaan ammuksen lähtönopeutta. Projektia ei saatu koskaan käytännössä sovellettavaksi, koska liittoutuneet onnistuivat pommittamaan rakennustyömaita ja Saksan sotajohto päätti lopulta luopua projektista sen huonon kustannustehokkuuden vuoksi.

Käyräpiippuinen konepistooli

ww2_krummlauf

Saksan sotateollisuus kehitti koomisen näköisen käyrän piipun. Sitä oli saatavilla kolme eri mallia; 30′, 45′ ja 90′ asteen kulmilla. Aseella oli mahdollista ampua kulman taakse, ilman että joutui itse kurottautumaan esille. Erityisesti ase sopi panssarivaunun miehistölle, joka pystyi käyrällä piipulla kattamaan koko ympäristön kun aseella osoitettiin ulos ampumaluukuista, estäen näin tankin viereen hiipivät jalkaväkimiehet. Piipusta ei kuitenkaan tullut hittiä, koska siihen kohdistui ampuessa rasitusta aivan eri tavalla kuin suoraan piippuun; se kuumentui nopeasti ja piippui täytyi vaihtaa uuteen keskimäärin 300 laukauksen jälkeen.

Habubbuk – Jäästä rakennettu kantotukialus

ww2_habakkuk

Natsien sukellusveneet kylvivät suurta tuhoa luuttoutuneiden lauvakuljetuksille Atlantilla. Yhdysvaltalaiset olivat huomanneet, että lentokoneet olivat tehokkaita niitä vastaan. Ainoa ongelma oli se, että lentokoneiden kantama ei ollut tarpeeksi suuri kattamaan valtameren sisäosia. Amerikkalaiset saivat hullun idean rakentaa Etelämantereella jäästä valtavan kelluvan tukikohdan, joka raijattaisiin Atlantin keskelle. Jäävuoren ylätasolle hakattaisiin tasainen pinta, jolle voisi laskeutuva lentokoneilla. Testeissä jää kuitenkin osottautui heikoksi materiaaliksi, joka halkesi ja suli liian helposti. Sitten joku keksi sekoittaa jään joukkoon pieni määrä sahanpurua, jolloin saatiin aikaiseksi paljon kestävämpi materiaali. Tämäkin hanke kuoptattiin kallina, kun tavanomaiset lentotukialukset alkoivat yleistyä ja liittoutuneet saivat sijoitettua joukkoja Portugalin hallitsemille Azoreille.

Miehitetty Kamikaze-torpedo

ww2_kaiten

Tyynenmeren sotanäyttämöllä, sodan loppuvaiheessa, alkoi Japanilaisten häviö näyttämään yhä todennäköisemmältä. Japanilainen sotajohto määräsi epätoivoisen itsemurhaiskukampanjan viimeisenä oljenkortenaan Japanin pääsaareen puolustamiseksi. Siihen kuului tunnettujen Kamikaze-lentäjien lisäksi pieniä räjähteillä lastattuja pikaveneitä ja mielenkiintoisempi, miehitetty torpedo jota nimitettiin Kaiteniksi. Ensimmäisen versio oli vain tavallinen torpedo, jonka perään oli liitetty yhdelle hengelle sopiva lisämoduuli. Aikaisissa versioissa oli mahdollisuus irrottaa moduuli irti rungosta ennen törmäystä kohteeseen, mutta siitä luovuttiin melko nopeasti ja kuljettaja pultattiin rungon sisään ilman ulospääsymahdollisuutta.

Palopommilepakot

ww2_bat_bomb

Amerikkalaiset antoivat luovuutensa virrata koittaessaan kehittää tehokkaampia tapoja pommittaa Japania. Sotajohto pani nopeasti merkille, miten japanilainen kaupunkirakentaminen erosi saksalaisesta; japanilaiset talot olivat rakenettu yksinomaan puusta ja muuta orgaanisesta materiaalista, joka syttyi helposti palamaan. Niin joku keskseliäs tutkija keksi kiinnittää yksittäisiin lepakoihin ajastimella varustettuja palopommeja, sulkea lepakot niitä varten tehtyyn onttoon hylsyyn, tiputtaa hylsy kaupunkiin, jonka jälkeen lepakot levittäytyisivät pitkin opikin pärekattoja ja lopulta laukaisisivat palopommit. Utahiin rakennetussa japanilaisessa testikylässä tapahtui onnettomuus ideaa testattaessa; vapaaksi päästetyt lepakot lensivät armeijan hangaariin ja polttivat sen maan tasalle. Ideasta lopulta luovuttiin.

Avaruuden kautta koukkaava ”Hopealintu”

ww2_silbervogel

Hitlerillä oli päähänpinttymä ”superaseista”, joiden yksi tarkoitus olisi saavuttaa eräänlainen henkinen yliote amerikkalaisista pommittamalla yhdysvaltain maaperää. Sellaisen onnistuttua, olisi sen propaganda vaikutus ollut mittaamattoman arvokas. Tähän tarkoitukseen hahmoteltiin virtaviivaista alusta, joka ampaistaisiin kolme kilometriä pitkältä laukaisualukselta stratosfääriin, jossa alus ”hyppisi” pitkin ilmakehän ilmapatjoja Atlantin yli yhdysvaltoihin, ja mahdollisesti pudottaisi atomipommin mikäli sellainen ehdittäisiin keksiä siihen mennessä.

Natsien aurinkoase

ww2_sun_gun

Ehkä pähkähulluin Natsien suunnitelmista. Tarkoituksena oli rakentaa 1,5 kilometriä läpimitaltaan oleva peili avaruuteen, jonka avulla voitaisiin kohdistaa auringonsäteet haluttuun kohtaan maapallolla, hieman samaan tapaan kuin suurennuslasilla pystyisi polttamaan muurahaisia. Suunnitelma kuulostaa kuin se olisi otettu suoraan Bond-elokuvasta ja Natsit pitivätkin sitä pähkähulluna, sen toteutumiseen arveltiin kuluvan aikaa 50-100 vuotta.

Japanilaisten kuumailmapallo pommit

Myös japanilaiset haaveilivat pystyvänsä pommittamaan yhdysvaltain maaperää. Alkuperäinen idea oli vallata Havaiji, mutta se meni mönkään jo sodan alkuvaiheessa. Japanilaiset tiedemiehet saivat päähänsä käyttää räjähteillä lastattuja kuumailmapalloja, jotka nostettaisiin pilviä yläpuolelle, jossa pasaatituulet kuljettaisivat ne yhdysvaltain länsirannikolle. Kun selvitettäisiin lento-aika, voitaisiin ajastimella tuoda pallo alas jossain päin Kaliforniaa. Ja toden totta, palloja saapui Pohjois-Amerikkaan saakka; valitettavasti niiden terrorivaikutus oli mitätön, sillä ne tippuivat yleensä metsään ja harvaan asutuille alueille. Tiedettävästi ainakin yksi patikoija kuoli räjähdyksessä, mentyään sörkkimään luonnonopuistossa löytynyttä hökötystä. Myös britit lähettivät englannin kanaalin yli yksinkertaisempia palloja, joiden tarkoitus oli aiheuttaa oikosulkuja voimalinjoihin ja aiheuttaa maastopaloja.

Ilmassa törmäävä rakettilentokone

ww2_rammjager

Saksan ilmavoimat alkoi vaipua epätoivoon sodan loppuvaiheessa, kun liittoutuneiden pommituskampanjat aiheuttivat mitaavia tuhoja Saksan sotateollisuudelle. Tarvittiin tehokas ja halpa hävittäjä. Eräs sellainen oli pikkuinen *******, joka oli tarkoitus nostaa isommalla lentokoneella ilmaan, jonka jälkeen se ensimmäisellä ohituksellä ampuisi nokassaan olevat ohjukset viholliskonetta päin, kääntyisi ympäri ja ajaisi siivelläään päin viholliskoneen peräsintä rikkoen sen, ja liitäisi takaisin maahan turvallisesti. Toisin kuin japanilaiset Kamikaze-lentäjät, ei saksalainen kone ollut tarkoitettu varsinaisesti itsemurhaiskuja varten; sen siipiä oli parannettu teräksellä ja itsemurhaiskuja ei katsottu sopivan ”saksalaiseen sotimiskulttuuriin”. Vaikka selviytyminen törmäyksestä oli epätodennäköistä, vapaaehtoisia lennoille kuitenkin riitti.

Tuleeko lukijoille mieleen muita omituisia toisen maailmansodan aikaisia aseita?

Linkkejä

  • http://hemportalen.fi/juhwestm/space/sang-fi.html
  • http://www.theatlantic.com/technology/archive/2011/04/old-weird-tech-the-bat-bombs-of-world-war-ii/237267/

Leave a Comment

Filed under Artikkelit

Juttua dinosauruksista

dinosaur

Dinosaurus-tutkimuksessa tapahtuu jatkuvasti mielenkiintoisia löydöksiä, uusia fossiileja kaivetaan esiin ja vanhoja teorioita kumotaan tasaiseen tahtiin.

Kertausta

Dinosaurukset kukoistivat maapallolla huikean 165 miljoonan vuoden ajan Mesoonisella aikakaudella, ja hävisivät mysteerisesti noin 65 miljoonaa vuotta sitten.

200 milj. vuotta sitten kaikki nykyiset mantereet olivat yhdessä ja muodostivat yhden suuren supermantereen nimeltään Pangaea. Noin 135 milj. vuotta sitten varhaisella liitukaudella Pangaea oli hajoamassa kahtia, kun Laurasia liukui kohti pohjoista ja Gondwanaland kohti etelää. Liitukauden lopulla eri mantereiden dinosaurukset alkoivat kuitenkin jo toisistaan eristyneinä saada eroavia piirteitä. Eniten dinosaurusten fossiileja on löydetty Pohjois-Amerikasta, Aasiasta ja sieltä Mongoliasta sekä Euroopasta. Mutta niitä on löydetty myös Antarktikselta, Australiasta ja Alaskasta.

Dinosaurukset olivat selkärankaisia matelijoita, jotka lisääntyivät munimalla. Ei ole tietoa miten ne parittelivat, todennäköisesti yhteissuolen kautta. Kaikki dinosauruslajit elivät maalla; yksikään laji ei elänyt meressä tai osannut lentää. Lentävät lentoliskot, sekä uivat kalaliskot, joutsenliskot ja mosasaurukset eivät olleet dinosauruksia, vaikkakin läheistä sukua niille.

Siitä olivatko dinosaurukset tasa- tai vaihtolämpöisiä käydään kovaa debattia. Todennäköisesti dinosauruksia oli fysiologisesti erilaisia, kuten esimerkiksi tällä hetkellä olevat munivat nokkaeläimet, jotka käyttäytyvät hieman vaihtolämpöisten tapaan.

Fossiililöytöjen perusteella jotkin dinosaurukset elivät laumoissa. Dinosaurusten ulkonäköä tai sukupuolta on ollut erittäin vaikea määrittää pelkkien luiden perusteella, on kuitenkin esitetty että ne olivat värikkäitä kuten nykyiset linnut.

Ja kuten mainittiin, dinosaurukset kukoistivat planeetallamme erittäin pitkän ajanjakson. ”Dinosaurusten aika” (mesooinen aikakausi) koostui kolmesta geologisesta ajanjaksosta (Trias-, Jura- ja Liitukausi). Eri dinosauruslajit elivät eri ajanjaksoina. Esimerkiksi Jurakauden dinosaurus Stegosaurus oli kuollut sukupuuttoon 80 miljoonaa vuotta aikaisemmin kuin liitukauden Tyrannosaurus, vaikka ne usein kuvataankin keskenään. Jotta saataisiin perspektiiviä: se on pidempi ajanjakso kuin meidän ja Tyrannosauruksen välillä.

Dinosaurusten ilmaantuessa maapallo koostui yhdestä supermantereesta jota kutsuttiin Pangaeaksi. Dinosaurukset olivat jakautuneet ympäri sitä. Kuitenkin myöhemmin varhaisella liitukaudella Pangaea oli hajoamassa kahtia, ja dinosaurukset jakaantuivat ympäri maapalloa erillisille maanosille, ja uudentyyppisiä dinosauruksia kehittyi erilaisille geologisille alueille.

Sauropodit olivat jättiläismäisiä kasvissyöjiä. Niistä oma suosikkini on valtava Argentinosaurus. Näiden mammuttien täytyi syödä kokonaisia puiden varsia eikä niillä ollut aikaa pureskella ruokaansa. Sauropodeilla oli lihasmaha, joka yhdessä siellä olevien kivien kanssa jauhoi ruoan hienoksi, josta ruoka siirtyi eteenpäin erilaisiin käymiskammioihin, jossa vahvat mahahapot ja bakteerit pilkkoivat ruoan sulatettavaksi. Pienemmillä kasvissyöjillä, Ornithischia, oli hampaat joiden avulla ne pureksivat ruokansa hienoksi.

Kilpailua toistensa kanssa kasvissyöjät pyrkivät välttämään niin, että erikokoiset lajit ja heimot kehittyivät evoluution myötä syömään eri korkeuksilla kasvavaa kasvillisuutta. Sauropodit ylsivät puiden latvoihin pitkien kaulojensa avulla kun taas pienimmmät kasvinsyöjät kahistelivat ja napostelivat maan tasalta ja ruohojen juurista löytyviä kasvinosia.

Kaksijalkaisten lihansyöjä dinosaurusten, eli teropodien, hurjan näköiset leuat eivät olleet tarkoitettu ruoan pureskeluun. Ne olivat täynnä veitsiä muistuttavia hampaita, jotka toimivat saksien tavoin, leikaten uhrista kokonaisia lihankimpaleita jotka nieltiin kokonaisina. Isoimmilla teropodeilla, kuten T. rexilla, oli luiden murskaamiseen erikoistuneet hampaat. Lihansyöjädinot söivät harvemmin kuin kasvissyöjät, mutta ahmivat valtavan määrän kerralla. Lihansyöjät söivät myös haaskoja jos vain saivat siihen tilaisuuden.

Lisäksi jotkin pienemmistä dinosauruksista oli kaikkiruokaisia, ne söivät kasveja, toisten dinosaurusten munia ja hyönteisiä. Eräs laji oli erikoistunut nappaamaan matalista vesistä ja joista kaloja niin kuin harmaakarhu. Kuitenkin suurin enemmistö dinosauruksista olivat kasvissyöjiä.

Dinojen herättäminen henkiin

Biologiassa atavismiksi kutsuttu ilmiö on mielenkiintoinen. Siinä paljastuu lajin aikaisempien kantamuotojen piirteitä yksilössä, esimerkiksi joillekin ihmisille voi kasvaa häntä tai ihopoimu sormien väliin. On esitetty, että eläin säilyttää geenimuistissa edeltävien muotojen geneettistä koodia, niin kutsuttua ”täyte DNA:ta”. Niin myös kananmunissa – eli kanan hedelmöityneissä munasoluissa – on jossain tapauksissa tavattu karkeita ”hampaita”, vaikka linnuilla ei ole hampaita kuten me kaikki tiedämme.

60-miljoonaa vuotta sitten asteroidi tai useampi asteroidi törmäsi maapallolle aiheuttaen dinosaurusten joukkokuoleman. Törmäyksen aiheuttama isku nostatti pöly- ja tuhkapilven, joka aiheutti pienoisen ydintalven, jonka vuoksi dinosaurukset hävisivät, poislukien niistä kaikista pienimmät joita pidetään lintujen ja krokotiilien esi-isinä. Höyhenpeite ja sulat linnuille kehittyivät suomuista alun perin ruumiin lämpimänä pitämiseksi, mutta kun varsinkin yläraajoissa ne kehittyivät entisestään, ne alkoivat mahdollistaa lentämisen.

Jos katsot tarkasti kanan jalkaa, huomaat, että se on identtinen Tyrannosaurus Rexin jalan kanssa. Linnut ovat dinosaurusten jälkeläisiä ja niillä on dinosaurusten piileviä geenejä. Esimerkiksi siirtämällä viruksen avulla geenin kananmunaan on saatu kasvatettua kanansikiölle terähampaat. Tutkijat pitävät mahdollisena, että pystyvät ”takaisin mallintamaan” dinosaurusten kaltaisen olennon esimerkiksi strutsin munassa. Ehkä Jurassic Park ei olekaan niin kaukana kuin kuvittelemme.

Lajien kirjo?

Jopa kolmannes tunnetuista dinosaurus-lajeista saattaa hävitä pois lajiluokitelmasta. Jotkin tutkijat ovat esittäneet, että lajit näyttivät huomattavan erilaisilta niiden eri kehitysvaiheissa. Esimerkiksi täysikasvuisen dinosauruksen päässä olevat piikit saattoivat hävitä kokonaan, kun taas poikasilla oli ne.

Dinosaurusten poikaset eivät näyttäneet vanhempiensa mini-versioilta, vaan niin kuin linnut ja monet muut lajit, dinojen poikaset saattoivat käydä dramaattisia muodonmuutoksia läpi elinkaarensa. Esimerkiksi monet dinosaurusten fossiileista, kuten T. rexin sukulaislajit, on voitu tulkitta väärin omiksi uniikeiksi lajeikseen.

Linkkejä

  • http://fi.wikipedia.org/wiki/Atavismi
  • http://www.wired.com/magazine/2011/09/ff_chickensaurus/all/
  • http://www.berkeley.edu/news/media/releases/2009/10/30_dino_demise.shtml

Leave a Comment

Filed under Artikkelit

Pohdiskelua yksinäisyydestä

loneliness

Sosiaalinen hyvinvointi kytkeytyy vahvasti psyykkiseen hyvinvointiin, ja on keinotekoista yrittää erottaa näitä kahta toisistaan. Sosiaalisella hyvinvoinnilla tarkoitetaan kykyä liittyä ja kuulua yhteisöihin ja toimia vastavuoroisissa vuorovaikutussuhteissa ihmisten ja ryhmien kanssa. Sosiaalinen hyvinvointikin alkaa muotoutua jo varhaislapsuudessa vuorovaikutusuhteen rakentuessa lapsen ja äidin välille ja laajentuessa vähitellen perheeseen, päiväkotiryhmään, koululuokkaan ja niin edelleen. Tätä kautta lapsi myös sosiaalistuu yhteiskuntaan ja kasvaa sen jäsenyyteen.

Ihmislapselle on tavattoman tärkeää oppia loppuelämän kannalta tärkeät sosiaalis- ja yhteistyötaidot jo lapsuudessa. Lapsen kehitys tavallaan pysähtyy ja taantuu, kun hänet jätetään ryhmän ulkopuolelle. Lähes poikkeuksetta yksinäiset aikuiset ovat olleet sitä jo nuorena. Yksinäisyys jää siis jo nuoruudesta asti pysyvästi päälle.

Lapsena asialle kannattaisi tehdä jotain ettei synny pitkiä eriarvoistumisen polkuja. Näin valittevasti käy valitettavan harvoin, ja jälki voi olla rumaa aikuisuuden kynnyksellä:

”Lasten puolesta” kampanjoivat kaikki, mutta kun ”lapsi” ylittää tietyn iän, kukaan ei enää katso päin. Ongelmat muuttuvat itseaiheutetuiksi, vaikka ne olisivat samoja ongelmia kuin henkilön ollessa lapsi, ehkä hieman vain ajan kuluessa muotoaan muuttaneita.

Jokaisella biologisella olennolla on tarve läheisyyteen, lämpöön ja seksuaalisuuteen. Hegemonisen maskuliinisuuden kulttuuri on ristiriidassa tämän kanssa, hellyyden ja läheisyyden osoitukset tukahdutetaan. Eräs mielenkiintoinen pinnalla ollut aihe on ollut nuorten miesten tekemät laajennetut itsemurhat ja niihin liitetyt vihapuheet. Häpeän kulttuurilla ja häpäisyretoriikalla peitetään taustalla piileviä tapahtumaketjuja – näyttää olevan paljon hauskempaa on sälyttää kiusatuille neitsyille sattumanvaraisesti väkivaltaisen psykopaatin stigma ja tehdä asiasta vielä sukupuolikysymys.

Nyt katsotaan, että järjestelmän ongelmia voidaan oikoa yksilö kerrallaan ja näin muuttaa esimerkiksi nuorten suhtautumista yhteiskuntajärjestelmään.

Sen sijaan pitäisi aidosti miettiä, mitkä rakenteelliset tekijät sulkevat mahdollisuuksia ja tekevät osalle ihmisistä yhteiskuntaan kiinnittymisen vaikeaksi tai suorastaan mahdottomaksi.

Ja kuten tiedetään, jos yksilöltä pudotetaan tulevaisuudennäkymät pois, vaipuu hän nihilismiin ja destruktiiviseen käyttäytymiseen. Kaikki tietävät, miten viikko töissä tuntuu lentävän, kun vain ajattelee sitä ihastusta jonka kanssa on sovittu tapaaminen viikonlopuksi. Tai miten innokkaana ihmiset odottavat lomamatkaa. Mutta jos suljetaan efektiivisesti ”häviäjät” pois normaalin kanssakäymisen ja empatian piiristä, viedään heiltä samalla pois kaikki toivo.

Ajan henki?

Yksi asia mitä sietää miettiä myös on se, miksi me olemme kehittäneet sellaisen yhteiskunnallisen tilanteen, jossa toisten ihmisten kanssa toimiminen tai heihin kontaktin luominen on tehty äärimmäisen monimutkaiseksi.

Ehkä ihmissuhderiman nousu, työelämän koveneminen ja yhteiskunnan ilmapiirin muuttuminen lyhytjänteisemmäksi ruokkivat yksinäisyyden kasvua. Silloin vääjäämättä ne ihmiset, jotka kokevat itsensä jollain tavoin heikommiksi, putoavat ensin yksinäisyyden kuiluun. Siksi on hyvä puhua yksinäisyydestä sekä yksilön että yhteiskunnan ongelmana.

Ihmiset pelkäävät toisiaan ja erityisesti he pelkäävät lastensa puolesta, mikä johtaa vapauksien supistamiseen ja yksilökeskeisyyteen. Tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että nuorten yhteenkuuluvuus niin perheisiinsä, ystäviinsä ja kuin harraste- ja kouluyhteisöönsäkin on viime aikoina heikentynyt.

Henkilökohtaiset liitot ja kumppanuus – ne inhimillisen vuorovaikutuksen muodot, joille persoona, henkilö, rakentuu – menettävät merkitystään; yksityistävät ja yksinäistyvät yksilöt korvaavat niitä suhteellaan järjestelmään.

Sen sijaan että yksilön ongelmat _yksilöllistetään_, pitäisi nähdä että sosiaaliset suhteet tarvitsevat aina kaksi henkilöä. Auttakaa läheisiänne, halatkaa heitä. Älkääkä herrantähden pyytäkö heitä avautumaan ongelmistaan ja siten kategorisoiko heitä ”häviäjiksi”. Menkää kylään, tilatkaa pizza ja katsokaa leffa, ei sen enempää. Järjestäkää pari luotettavaa ystäväänne vale-deiteille masentuneet henkilön kanssa, se parantaa hänen mielialaa ja nostaa hänen itsetuntoaan enemmän kuin tuhat terapiaistintoa. Sukulaisia kuuluu ja pitääkin auttaa, se on meidän luontomme. Vuorovaikutus vaatii aina _kaksi_ osapuolta, jos määrittelemme osan ihmisistä kategorisesti ”häviäjiksi” ja kieltäydymme heidän seurastaan, olemme hukassa.

Mikä avuksi?

Näyttää siltä ettei yksinäisyys näytä noudattavan homofiliaperiaatetta, jonka mukaan elämäntavoiltaa ja -tilanteiltaan sekä sosiekonomiselta asemaltaan samankaltaiset ihmiset pyrkivät rakentamaan keskenään sosiaalisia suhteita.

Yksinäiset näyttävät olevan syystä tai toisesta kyvyttömiä itsessään ratkaisemaan tätä dilemmaa.

Yhteisöllisyyden rapautuminen, invidualismi, sekä yksilön vapauksien ja oikeuksien ihanne saattaa lisätä yhteiskunnassa yksinäisyyttä. Sitä tullaan todennäköisesti korvaamaan erilaisilla toimenpiteillä, kuten organisoidulla ystävätoiminnalla, päiväkahviloilla, halikerhoilla yms. Tämä on hyvä asia. On kuitenkin syytä esittää kysymys, että tavoitetaanko niillä niitä eniten tarvitsevat ja ovatko ne tarpeeksi matalan kynnyksen takana?

Yhtäältä uhkakuvana on niiden redusoituminen vakavamielisiksi suoritteiksi, joiden tarkoituksena on tarjota ihmisille esteettisiä, henkisiä ja seksuaalisia ”elämyksiä”, kun taas toisaalta pelkkä tavallinen läsnäolo ja oleminen koetaan sietämättömäksi. Mutta jos kritisoimme sitä, sorrummeko silloin naturalistiseen virhepäätelmään? Jos otamme lähtökohdaksi sen, että hyvinvoinnin kasvaminen on itseisarvo, voimme esittää kysymyksen kasvattaako tällainen toiminta yleistä hyvinvointia, ja tehdä päätöksemme sen perusteella.

Pohdittavaa

  • Kodin vastuu? Kaverit, joilla oli korkeakoulutetut vanhemmat menestyivät huomattavasti verrokkeja paremmin ja päätyivät useammin akateemisiin opintoihin ja heillä oli harrastuksia.
  • Peruskoulun loppumisen nivelkohta? Viiden minuutin keskustelutuokion perusteella annetaan nuoren valita jatkokoulutuspaikka, onko näkemys maailmasta tarpeeksi laaja? Onko turhia koulutuksia liikaa?
  • Sosiaaliset taidot? Peruskoulussa ei ollut minkäänlaista yhteisöllisyyttä eikä sosiaalisia taitoja opeteltu mitenkään. Lisäksi ikuinen kiusaamiskeskustelu.
  • Maslow’n tarvehierarkia? Ihmiskontaktien puute. Hyväksynnän puute. Ymmärryksen puute. Rakkauden puute.
  • Avun hakeminen? Poikien kynnys hakea apua ja osoittaa haavoittavuuttaan laahaa valovuoden tyttöjä jäljessä. Tämä on muuttumassa.
  • Kenelle puhua? Puuttuuko ”se yksi ihminen kenen kanssa jutella”

Leave a Comment

Filed under Artikkelit

Pohdiskelua kielenkäytöstä

buddha

Miltä tuntuisi olla sokea? Itse haaveilen usein, että olisin sokea. Itse asiassa pidän näköaistia turhana kerroksena, joka luo tarpeetonta kompleksisuutta.

Sen sijaan pidän äänistä. Ja sanoista. Sanat ovat tärkeitä. Siksi olen huolissani, kun niitä ei osata käyttää yhtä monipuolisesti kuin sata vuotta sitten. Tilalle on tullut kuvat. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, mutta sisäinen dialogimme käydään yhä abstraktioiden kautta. Siinä olemmekin erityisen hyviä.

Mutta miksi näin on? Syitä voidaan löytää miljoona, mutta esitän muutaman pienen kuriositeetin; Aku Ankka-sarjakuva on näytellyt isoa osaa lasten elämässä, voin taata, että suomalainen akkari-käännös on alkuperäiseen verrattuna paljon rikkaampaa ja monipuolisempaa.

Toisena erikoismainintana täytyy nostaa esille YLEn mainio päätös aikoinaan, ilmeisesti budjettisyistä, jättää ulkomaisten televisio-ohjelmien dubbaus tekemättä.

Myöskin suomalainen laululyriikka on kansainvälisesti arvostettua ja aivan eri tasolla kuin esimerkiksi amerikkalaisten tyhjänpäiväiset ”oohh baby baby”-renkutukset.

On myönnettävä, että jokin Suomen kielessä ja sen monimutkaisuudessa puhuttelee. Sen on ollut pakko näytellä isoa osaa kansakuntamme menestyksessä. Satuin jostain lukemaan, että rikas kieli edesauttaa lapsia oppismisprosessissa, sekä auttaa heitä kirjoittamaan nopeammin. Tällaisista pienistä yksityiskohdista koostuu iso puro, joka luo hyvän kasvualustan.

Yhdysvalloissa suosittuja sanojen tavauskilpailuja (spelling bees) ei voitaisi sellaisenaan tuoda tänne, koska se tuntuisi mielettömältä; kaikkihan me osattaisiin tavata täydellisesti!

Kielellinen monimuotoisuus on hyväksi. Jos asioita selitetään liian yksinkertaisesti tai niputetaan monia asioita yhden sanan alle, häivytetään taustalla olevan monimuotoinen tapahtumaketju – monia tapahtumia niputetaan yhden sanan alle. Otetaan esimerkiksi sellainen sana kuin ”huume-ongelma”; siinä huumeet itsessään ovat syypää johonkin yhteiskunnassa paljon syvemälle pureutuvan ja monimutkaisemmalle tapahtumaketjulle. Tällaiset termit ovat epämääräisiä ja niitä käytetään kuin ne olisivat itsessään tapahtuvia asioita. Sitä tapahtuu, tuota tapahtuu – ”sieltä se sota taas tuli”.

Käsitteet ovat liian yksioikoisia. Siksi muun muassa buddhalaisuudessa käytetään paljon tarinoita, koska niiden avulla voidaan selittää asiat paljon paremmin. Ilman käytännön esimerkkiä kävisi niin, että opetukset otettaisiin kirjaimellisesti tai niiden tulkinta vääristettäisiin omiin tarkoituksiin, niinkuin monissa uskonnossa on tehty.

Binäärinen ajattelu on tyypillistä kun ihmiset yrittävät kielellistää asioita. Kun on jokin kategoria, on kyllä/ei. Sen sijaan, että ajatellaan onko jokin asia, pitäisi ajatella miten se on. Turhan usein käytetään aikaa väitellen onko jotain asiaa, tai onko se jokin edes asia.

Tästä hyvä esimerkki israelin ja palestiinalaisten käymä Gazan-konflikti, johon minulta kysytään jatkuvasti mielipidettä. ”Kenen puolella olet?”, mutta en voi antaa siihen mustavalkoista vastausta, koska mielestäni molemmat osapuolet ovat yhtä pahoja. En ole kenenkään puolella, olen järjen puolella. En halua, että henkilöön lyödään leima, jonka jälkeen keskustelu lakkaa.

Tästä kielellisestä monimutkaisuudesta päästääkin tämänkertaiseen aiheeseen:

Orwelilainen uuspuhe, vähemmistöjen uhriutumisretoriikka ja sen paradoksaalisuus

Kuten on monesti todettu, monet (feministi)radikaalit sortuvat invidualistiseen näkemykseen, jossa näkevät aatteen hyödyt vain henkilökohtaisella tasolla.

Hyvä esimerkki parodiahorisontin ylittämisestä, on saksankielinen ”Jumala”-sana (joka siis lausutaan der Gott maskuliinia käyttäen). Äärisuvaitsevat pitivät sitä seksistisenä ja halusivat, että sen viralliseksi muodoksi vaihdetaan sukupuoleton das Gott. Raamattuja ja oppikirjoja oltiin jo viemässä painoon, kun eräs katolinen piispa huomautti eräästä pienestä rukouksesta, joka alkaa sanoilla: ”Isä meidän..”.

Kun historiaa ruvetaan muuttamaan, ollaan todella vaarallisilla vesillä, otetaan esimerkiksi ”rasistisien” sanojen poistaminen vanhoista kirjoista, tai vaikkapa savukkeiden digitaalinen häivyttäminen mustavalkoelokuvista (kyllä, nämä ovat oikeita esimerkkejä).

Jatketaan listaa mutta vaihdetaan feministiradikaali vihervasemmistoon. Heillä on tapana käyttää ”suvaita”-sanaa, joka asettaa lähtökohtaisesti sen sanojan ”sen jota suvaitaan” yläpuolelle. Näin määritellään hieman elitistisesti, ketä hän sietää suvaita.

Minkä vuoksi puolet porukasta haluaa pakottaa muut uskomaan ja sanomaan samaa kuin he itse toivovat?

Pahimmissa tapauksissa yksittäisiä sanoja kielletään käyttämästä, tai kirjoittajat joutuvat sortumaan jopa itsesensuuriin.

Miksi vapautta ja yksilökeskeisyyttä palvova kulttuurimme ei hyväksykään erilaisuutta? Siksi, koska yksilökeskeisessä kulttuurissa vähemmistöt ovatkin enemmistöjä. Näin poliittisesta korrektiudesta tulee sietämätöntä.

Hyvin koulutetut ja hyvätuloiset ihmiset ilmaisevat ”suvaitsevaisempia” mielipiteitä, koska hallitsevat poliittisesti korrektin puhetavan. Tosiasiassa toiminnan seuraukset voivat olla hyvinkin syrjiviä. Näin syrjintä pesiytyy vaivihkaa rakenteisiin, piilorasismiksi. Asenteet mitataan myös teoissa.

Suomeenkin saattaa pesiytyä yhdysvalloista oleva keskustelukulttuurin saareutuminen. Eli miten esim. koservatiivit ja liberaalit keskustelevat, tai oikeastaan eivät keskustele, koska he ovat kaivautuneet syvälle poteroihinsa ja kieltäytyvät kokonaan kaikesta yhteistyöstä:

Me olemme oikeassa, te väärässä, miksi siis keskustella?

Perinteisessä politiikan ideologissa vastapuolta kunnioitettiin, koska sitä pidetiin sivistyneenä ja asioiden hoitamisen kannalta järkevämmältä. Mutta tällainen aivan järjetön vastapuolen demonisointi, jota sosiaalinen media tavallaa ruokkii, koska siellä olevat henkilöt pyörivät vahvistusharhassa taputellen samanmielisten selkiä. Vahvat kannanotot, jopa lynkkausmieliala, joka perustuu vain omiin kokemuksiin tai lähipiirissä tehtyisiin havaintoihin ja kuulopuheisiin, on kaukana itseään sivistyneestä käyttäytymisesti, vaikka itseään ”älyköiksi” kutsuvat henkilöt sitä viljelevät.

Keskustelun perimmäinen tarkoitus on nimenomaan oppia ymmärtämään jotakin itselle uutta, ei vain vahvistaa omia näkemyksiä.

Leave a Comment

Filed under Artikkelit

Mikä ihmeen singulariteetti?

brain

Jotkut transhumanistiset ajattelijat ounastelevat, että tulemme tulevaisuudessa saavuttamaan pisteen, jossa teknologisesta kehityksestä tulee niin nopeaa, että kehityskäyrästä tulee käytännöllisesti katsoen pystysuora (ainakin joksikin aikaa). Tämä tarkoittaa sitä, että hyvin lyhyen ajanjakson kuluessa maailma voisi muuttua lähes täydellisesti. Tätä hypoteettista pistettä sanotaan singulariteetiksi.

Singluratiteetin voi nähdä jonain sellaisena tapahtumahorisonttina, jonka taakse emme pysty näkemään. Emme siis voi kun arvuutella, mitä sen toisella puolen on. Termi singulariteetti on lainattu astrofysiikasta, jossa se tarkoittaa suunninpiirtein seuraavaa:

Esimerkiksi mustan aukon keskuksen ajatellaan olevan singulariteetti, jossa rajallinen massa on tiivistynyt äärettömän pieneksi pisteeksi, jolloin myös sen tiheys on ääretön. Tätä pistettä ympäröi tapahtumahorisontti, jonka sisällä pakonopeus mustasta aukosta ylittää valonnopeuden, eikä edes säteily pääse enää pakenemaan sen ulkopuolelle

Tulevaisuuden kasvu nähdään usein lineaarisena, vaikka todellisuudessa se on eksponentiaalinen. Evolutiivinen kehitys on myös ollut eksponentiaalista, joten teknologinen evoluutio on hyvinkin ennalta-arvattavissa – emme vain pysty tarkastelemaan sen yksityiskohtia. Emme pysty ennakoimaan yksittäisen molekyylin liikkeitä, mutta pystymme tarkastelemaan kokonaista systeemiä termodynamiikan lakien avulla hyvinkin tarkasti. Tähän mennessä teknologisessa kehityksessä on käytetty yhtenä mittarina Mooren lakia, joka on pitänyt pintansa itsepäisesti tähän päivään saakka.

Transhumanismi

Tietointensiivinen ja teknologiaa hyödyntävä, mutta samallla elämyksiä ja unelmia etsivä yksilö, ajautuu kohti yhdenmukaisuutta kun identiteetti rakennetaan kuluttamisen kautta.

Tällä hetkellä trendikkäitä ovat sukupuolikorjausleikkaukset, homoliitot ja sukupuolirajojen hämärtyminen. Miesten kosmetiikka on yksi nopeasti kasvavista aloista. Ei varmastikaan kestä kovin kauaan, kunnes haluamme geenimanipuloida itseämme ja lapsiamme lisääntyvän ulkoisen kilpailukyvyn vuoksi:

Joskus väitetään, että sukusoluvalinta- ja geenimanipulaatiotekniikoiden kehittynyt käyttö johtaisi ihmisyksilöiden ominaisuuksien ei-toivottuun yhdenmukaistumiseen. Tietynlaisten erojen tasoittumista onkin odotettavissa, jos esimerkiksi haluamme että kaikilla on mahdollisuus olla synnynnäisesti terveitä, vahvoja, älykkäitä ja viehättäviä

On kuitenkin huomattava, ettei perinteisin keinoin ole mahdollista päästä halutulle kehitystasolle – ainakaan sellaisella aikataululla, jonka me ihmiset aina vaadimme.

Aina kun näen uutisen seksuaalirikollisten sukupuoliviettiä alentavista lääkehoidoista tai kun joku ihminen on syönyt itsensä hengiltä, tulee mieleeni väistämättä mielikuva karvattomista apinoista. Evoluutiossa ei ole tapahtunut muutoksia itse DNA:n molekyylirakenteessa viimeiseen 10 000 vuoteen, vaan kehityksemme on tapahtunut lähinnä kulttuurievoluution muodossa. Siksi teknologian integroiminen biologiseen kehoon on mielekäs vaihtoehto geeniterapian ohella, tällöin puhutaan Kyborgeista.

Vai mitä sanoisit kehosta, joka oni immuuni ikääntymiselle ja taudeille ja jota voitaisiin päivittää ja korjata helposti? Tekniikka ja ihmisen ja koneen välinen rajapinta mahdollistavat kaiken tämän. Viime vuosien nopea kehitys aivorajapintojen soveltamisessa lääketieteessä tuo väistämättä mieleen mahdollisuudet hyödyntää niitä myös ihmisen kyvykkyyksien lisäämiseen, esimerkiksi lisäämällä yksilön muistikapasiteettia tai vahvistamalla aisteja:

Tulevaisuuden kyber-ruumis tulee olemaan ilmeisesti yhdistelmä geenimanipulointia, hard- ja softwarea sekä erilaisia henkilökohtaisesti räätälöityjä teknologisia ratkaisuja.

Robotisaatio

Aikaisemmin ajateltiin työn tehostamisen lyhentävän työviikkoa. Kuusikymmentäluvulla puhuttiin jopa 3 päivän työviikosta ja päiviteltiin mitä kaikella ylijäävällä vapaa-ajalla tehtäisiin. Toisin kuitenkin kävi: työssäkäyvät tekevät yhä pitempää päivää, yhä huononevilla työehdoilla ja monet heistä joutuvat tekemään kahtaa työtä, kun toisaalla toinen puoli väestöstä ei tee yhtään mitään töitä, jolloin turhautuminen puretaan heihin väkivaltafantasioina.

Maatalousyhteiskunnassa herättiin aamulla lypsämään lehmät, koska illalla piti syödä. Vaihtoehtona oli kuolla nälkään. Tällä hetkellä yksi mies ja työkone pystyvät hoitamaan itsenäisesti kokonaisen pellon. Ihmisten funktioksi on jäänyt tuottaa tavaroita ja palveluita yhä kiihtyvämmällä tahdilla. Toisaalta, kuitenkin odotetaan, että ihmisten täytyisi nousta samalla motivaatiolla töihin kuin silloin ennen. Siinä on selkeä ristiriita.

Tiesitkö, että on olemassa enemmän autiotaloja kuin kodittomia, mutta taloja ei voida antaa heille, koska se ei olisi oikeudenmukaista. Siksi aina tarvitaan jokin syy miksi henkilölle annetaan jotain. Sellaisia on mm. lapsuus, vanhuus, työkyvyttömyyseläke, vammaisuus, syvä masennus jne. ja lista vain jatkaa kasvamistaan. Tulevaisuudessa isolle porukalle ei vain yksinkertaisesti löydy töitä. Me emme vain ole osanneet mukautua tähän muuttuneeseen tilanteeseen. Perinteisesti yksilöllä on ollut moraalinen velvoite työntekoon, josta on täytynyt pitää kynsin hampain kiinni, vaikka työ olisi ns. ”turhaa”.

Mutta jos kaikki jäisivät kotiin makaamaan yhteiskunta romahtuisi!

Väärin. Katsotaampa tilastoja: tuottavuuden ja työttömyyden välillä on selvä korrelaatio. Ihmiset siis sopeutuvat ympäristöönsä, niin kuin ovat tehneet jo ammoisista ajoista lähtien. Työn tuottavuus on noussut tasaisesti, mutta palkkakehitys on seisahtunut ja kasvanut ainoastaan johtoportaan tehtävissä. Työviikot ovat pidentyneet ja varallisuudet keskittyneet – eli raha on mennyt rahan luokse.

Nykyajassa on nähtävissä seuraavanlainen kehityskulku:

  1. Automaatio lisääntyy työpaikoilla
  2. Automaatio korvaa kiihtyvällä tahdilla työntekijöitä
  3. Kun robotit tulevat ihmisten rinnalle, uusia työpaikkoja ihmisille ei enää luoda

Alat, joita robotisaatio-aalto tulee kannibalisoimaan ensimmäisenä ovat: kuljetus, koulutus, rakennus, tuotanto ja vähittäiskauppa. Näillä aloilla juuri mikään ei ole muuttunut viimeiseen 50 vuoteen. Esimerkiksi kassahenkilön tai kokoonpanotyöntekijän työt ovat niin monotomisia, ettei ole mitään järjellisiä syitä ylläpitää sellaisia.

Kuvitellaanpa tilanne, että henkilö saa potkut. Mitä sitten tehdään? ”No ainahan pääsee töihin McDonaldsiin”. Ei pääse, sillä robotit veivät duunit.

Mutta koska miten meidän ekonominen järjestelmä on rakennettu – eli jokaisen kansalaisen pitäisi olla päivätöissä – tulevat taantumat ponnahtamaan pinnalle tasaisella tahdilla ja massatyöttömyys lisääntymään. Se ei tarkoita, että me kaikki joutuisimme köyhäintaloon, vaan esimerkiksi absoluuttisen köyhyyden ennustetaan laskevan 90% seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana:

Automaatioon ja rakennemuutokseen liittyvät haitat ja hidasteet eivät kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että murros lisää tuottavuutta, luo uutta vaurautta ja kasvattaa jakovaraa. Uuden vaurauden oikeudenmukainen jakautuminen nousee yhteiskuntarauhan kannalta sitä tärkeämmäksi, mitä suuremmasta ja nopeammasta murroksesta on kysymys.

Maailman täytyy vain muuttua, ja päästää irti vallitsevasta 9-to-5 ajattelusta, jota yritettään ylläpidetään koirahoitoloilla ja paperinpyörittelijöillä. Joko leikataan työaikoja, niin kuin viime vuosisadan alussa tehtiin, kun tehdastyöläisten työaika lyhennettiin 14-16 tunnista 8 tuntiin, tai sitten ylläpidetään työttömien armeijaa ja luodaan alati kiristyvää luokkayhteiskuntaa.

Robotiikkaan liittyy myös läheisesti monia oikeudellisia avainkysymyksiä. Perinteinen näkemys on ollut sellainen, että lainsäädäntö mukautuu teknologisiin uudistuksiin pienellä viiveellä. Aivan keskeisimpiä avainkysymyksiä ovat esimerkiksi seuraavat:

  • Jos hoivarobotti satuttaa ihmistä, kuka on vastuussa?
  • Jos robottiauto ajaa kolarin, kuka on korvausvelvollinen?
  • Jos robotti luo itsenäisesti sisältöä, niin kenellä on siihen tekijänoikeus?
  • Jos robotti rikkoo sodankäynnin liittyviä sääntöjä, esimerkiksi Geneven sopimusta, mitä sitten tehdään?
  • Jos robotit tekevät 98% kaikesta työstä, kuinka robottien työtä verotetaan? Entä miten verovarat jaetaan?

Uhkakuviakin on. Koneiden pelätään syrjäyttävän inhimislliset perusarvot, mekanisoivan elämää sekä vääristävän suhteemme luontoon, kehoon, työelämään, seksiin ja kultuuriin. Mielestäni pelottavin skenaario olisi keskiluokan tippuminen kokonaan pois ja ”alaluokan” tulevaisuuden näkymien tipauttaminen kokonaan pois, sillä se johtaisi näköalattomuuteen ja nihilismiin. Siksi näitä asioita pitäisi etukäteissuunnitella eikä tehdä niin kuin ihmiskunnalla on tapana, eli reagoida vasta sitten kun on hätä housuissa.

Niin tai näin, tulee robotisaatio lopulta johtamaan toiseen älykkääseen lajiin maapallolla. Silloin on mielekästä tutustua termiin..

Posthumanismi

Posthumanistinen asenne on havaittavissa näkemyksessä, että ihminen ei ole muuhun luomakuntaan tai koneisiin verrattuna ylivertainen.

Ihminen on syntyesssään tavattoman typerä. Syntymisen jälkeen alkaa aivojen hidas ohjelmointiprojekti. Valitettavasti ohjelmointi voi joskus mennä pieleen tai se voi olla puutteellista – ei ole takeita, että ajettava koodi on validia. Omaksuttua tietoa pitää kuljettaa eteenpäin hitaalla kulttuurievoluutisella menetelmällä.

Robottitutkija Hans Moravec kuvailee ihmisaivoja seuraavanlaisesti:

Aivomme ei selkeästikään ole tarkoitettu tiedemiesten aivoiksi. Aivojemme ovat kapasiteetiltään erittäin rajoittuneet, ja meidän täytyy käydä läpi erilaisia kouluttautumisprosesseja päästäksemme edes keskinkertaiselle älykkyystasolle. Se on kovaa työtä. Ja kun olemme lopulta saavuttaneet välttävän oppimustason, niin aivomme alkavat rappeutua ja sitten me kuolemme.

On syytä olettaa, että tulevaisuudessa tiedejulkaisujen määrä nousee niin valtaksi, ettei se ole enää ihmisaivoin seulottavissa. Aivoilla ei ole edellytyksiä prosessoida yhä kasvavaa tietomäärää. Ei siis enää riitä, että opiskellaan pidempää yliopistoissa, jonka jälkeen jatketaan aktiivista opiskelua läpi elämän, vaan tarvitaan lisää prosessointitehoa. Ihmisaivot eivät kykene kunnolliseen moniajoon – ne eivät skaalaudu eksponentiaalisesti kasvavan tiedon käsittelyyn, siksi tarvitsemme jatkuvasti tietokoneita avuksemme.

Moravec tulkitsee aiemmin mainitun Mooren lain pohjalta, että tietokoneet ovat vuoteen 2050 mennessä saavuttaneet ihmisen älykkyystason. Mutta tietokoneiden tehokkuuden lisääntymistä tärkeämpää on ymmärryts ihmislajille tunnusomaisista biologisista oppimisprosseista. Näiden integroiminen tekoälyn kehittämiseen voisi tuoda oleellista lisäarvoa kehitykselle.

Olisiko periaatteessa mahdollista, että tietokoneet voisivat suorittaa yhtä älykkäitä toiminnallisia tehtäviä kuin ihmisen? Annettavan vastauksen ytimessä on itse asiassa kaksi keskeistä kysymystä:

  1. Onko ihmisten biologinen rakenne ja toiminta täysin fysiikan lakien mukaista?
  2. Ovatko fysiikan lait mallinnettavissa tietokoneella?

Monet tekoälyjärjestelmät pyrkivät jäljittelemään (simuloimaan) ihmisen ongelmanratkaisutapoja. Ihmisen älyllisten eli kognitiivisten kykyjen matkiminen ei kuitenkään käytännön sovellusten näkökulmasta ole itseisarvo, vaan tavoitteena on mahdollisimman kehittynyt koneäly. joka voi tarvittaessa perustua mihin tahansa tekniikoihin. Transhumanismiliiton sivuilla kerrotaan seuraavaasti:

Potentiaalisina etuina on ainakin turvallisuus — inhimillisellä älyllä olisi myös inhimillisiä heikkouksia (kuten egoistisia taipumuksia), kun taas puhtaalta pöydältä rakennettu keinoäly voitaisiin pyrkiä tekemään mahdollisimman altruistiseksi ja täten maksimoida superälystä koko maailmalle koituva hyöty.

Posthumanismi ei väistämättä tarkoita sitä, että ihmiset häviäisivät maailmankartalta toisen älykkään lajin toimesta, vaan eräänlainen sulautuminen tekoälyn kanssa on hyvin todennäköinen skenaario. Ihmisten kuolonhetkellä voitaisiin muistot ajaa (upload) tietokoneelle, jolloin sukulaiset voisivat halutessaan keskustella kuolleen sukulaisen kanssa. Sen voisi nähdä eräänlaisena evolutiivisena harppauksena, jossa ylivertainen robo sapiens syrjäyttää vanhentuneen homo sapiensin.

Mutta miten se tapahtuu? Siihen tulee vaikuttamaan keksinnöt, jotka eivät ole niin kaukana tulevaisuudessa kuin kuvitellaan. Tarvitaan..

Asennemuutos

Jotta ymmärtetään kuinka dramaattisesti kaikki voi muuttua, voidaan kuvitella esimerkiksi seuraavanlainen ajatusleikki: Mitä jos keksittäisiin täydellinen valheenpaljastuskone? Se olisi sataprosenttisesti oikeassa ja äärimmäisen helppokäyttöinen. Sellainen olisi kaikilla ja sitä pystyisi kantamaan mukanaan taskussa. Miten maailmamme muuttuisi?

Mietitäänpä. Ainakin ensimmäiseksi työskentely rikosoikeudessa muuttuisi koska kaikki oikeudenkäynnit kestäisi 30 sekuntia sen jälkeen kun tuomari on kysynyt ”oletteko syyllinen?”. Entä työhaastattelut? ”Oletteko ahkera ja luotettava työntekijä, kyllä vai ei?”. Entäpä valtionpäämiesten väliset keskustelut? ”Onko teillä taka-ajatuksia, rakennatteko ydinasetta?”. Ainakin läpinäkyvyys ja luottamus lisääntyisi valtavasti.

Kun keksitään Star Trekistä tuttu replikaattori, jolla pystyy valmistamaan kotona mitä tahansa esineitä, siirtyy ihmiskunta kertarysäyksellä kehityksen seuraavaan vaiheeseen. Ensimmäisiä prototyyppejä replikaattorista on jo valmistettu. Replikaattorin idea on valmistaa molekyylejä – lähinnä hiiltä – tavallisista materiasta; vedestä, maasta ja metaanikaasusta, joita kaikkia on ympärillämme yllin kyllin. Mitä tehdä ensimmäisenä sellaisella laitteella? Tietysti toinen replikaattori, ja sitten toinen ja kolmas. Aivan kaikki tulee muuttumaan. Millainen on maailma jossa kaikesta on ylitarjontaa? Täytyy ottaa huomioon, että kaikki yhteiskunnat perustuvat tarpeisiin, kaikki kulttuurilliset arvot perustuvat tarpeisiin.

Jos voit asua erämaamökissä, valmistaa kaiken itse, kommunikoida hologrammin avulla ja aseistua päästä varpaisiin, niin mitä jää jäljelle? Meidän koko olemassaolomme perustuu tarpeiden tyydyttämiseen. Sen jälkeen ei olisi olemassa enää koko ihmistä, sillä iihminen voi esiintyä vain halujensa tuoman toiseuden kautta!

On periaatteessa kaksi tödennäköisintä skenaariota: (1) joko siirämme katseemme virtuaalimaailmoihin, tai (2) lakkaamme yksinkertaisesti olemasta ja muutumme roboteiksi. Tietysti olisi ”hienoa” jos ihmisapinat voisivat elää keskenään täällä, mutta on hyvin vaikeaa nähdä sen olevan mahdollista. Oletetaan pienenä ajatusleikkinä tilanne, jossa jokainen pystyisi valmistamaan ydinreaktorin takapihalleen. Kuinka estämme kaikenlaisten kahelien maailmantuhoamisyritykset? Valjastamme tietysti teköälyn ja poliisirobotit vahtimaan meitä, fiksuina ihmisinä ohjelmoimme robotit noudattamaan Asimovin robotiikan lakeja etteivät ne vahingoittaisi meitä. Mutta siinäkin tapauksessa joku vain hakkeroisi tietokoneet toimimaan tahtonsa mukaan, tai valmistaisi omia robottejaan jotka taistelisivat niitä toisten robotteja vastaan. Katsotaan asiaa miltä suunnalta hyvänsä, aina päädytään ihmisten kannalta katastrofaaliseen lopputulokseen.

Biologiset aivot nykymuodossaan ovat turhan primitiiviset pitääkseen yllä kovinkaan kestävää ihmiskuntaa. Virheet ovat inhimillisiä, ja aivojen varhaisimmat osa-alueet – kuten primitiiviset vaistot, adrenaliini ja tunnekuohut – ovat haitallisia ihmiskunnalle. Ihmisapinoilla on liikaa vaikeuksia rajoittaa tai hillitä itesään: yksi häiriintynyt yksilö saattaisi pilata kaiken tekemälllä laajennetun itsemurhan. Saimme tähtien ydinenergian käyttöömme liian aikaisin, tuskin kehitys tulevaisuudessa tuo mitään vähemmän pelottavampaa tilalle.

Entä se kolmas vaihtoehto? Se, että ihmiset pystyisivöt keskenään sopimaan jonkinlaisen yhteiskuntasopimuksen? En pidä sitäkään mahdollisena, koska me jaamme keskenään ideoita, tavaroita ja muuta sellaista vain koska meidän on pakko. Kun replikaattoreiden jälkeen elämme täydellisessä yltäkylläisyydessä, emme jaa keskenään enää mitään. Menetämme mielenkiintomme toisiamme kohtaan kokonaan; jokainen voi kotitietokoneellaan pyörittää halutunlaista virtuaalimaailmaansa.

Tapaamme kuvitella kaukaisen tulevaisuuden yleensä siten, että sijoitamme tämän hetkisen muotomme sinne. Mutta sellainen on typerää. Miettikää jotain meidän meressä elänyttä muistaista esi-isäämme ja miten hölmöä sellaisen olisi ollut miettiä miltä kalojen yhteiskunta näyttäisi miljoonien vuosien päästä. Kalat olisivat tulevaisuudessa kokonaan toinen laji! Siksi robotit (tai mitkä hyvänsä) naureskelevat tulevaisuudessa, miten alkeellisia me olimme. Tämän vuoksi ei ole syytä ahdistua! Tämä kaikki on tapahtunut menneisyydessä lukemattomia kertoja aikaisemminkin.

Mutta mikä meidän muotomme tulevaisuudessa onkaan, tulee sillä olemaan muutamia perustavanlaatuisia ongelmia setvitettävinään. Niitä ovat mm..

Todella Pitkä Aika ja Eksistentiaaliset riskit

Eksistentiaalinen riski tarkoittaa elämän mahdollistavan maapallon säilymistä, tai lopullisesti ja peruuttomasti toivotunlaisen kehityskulun estymistä.

Eksistentiaaliset riskit ovat eri asia kuin ihmiskunnan historian aikana tapahtuneet katastrofit. Esimerkiksi maailmansodat, nälänhätä tai pandemiat ovat olleet todella tuhoisia niistä ensisijaisesti kärsineille, mutta eivät horjuttaneet ihmislajin absoluuttista olemassaoloa.

Mitä tulee elämän edellytyksiin, niin energiasta ei pitäisi tulla pulaa tulevaisuudessa, koska auringon fuusio-energiaa voidaan hyödyntää vielä pitkän aikaa. Ja auringon hiipuessa tulee ongelmia joka tapauksessa, ellemme pysty siirtymään toiseen tähtijärjestelmään. Tutkijat ovat väläytelleet galaksimme uloimpien planeettojen kolonisaatiota, elinehtojen käydessä tukalammaksi omalla planeetallamme.

World Transhumanist Assosiationin yksi perustaja Nick Boström on listannut mm. seuraavanlaisia eksistentiaalisia riskejä:

  • Ydinsodan tai asteroidin aiheuttama ydintalvi.
  • Todellisuutemme on tietokonesimulaatio, josta katkaistaan virrat.
  • Vapaaksi riistäytyvä, itsestään replikoituva nanorobotti, joka syö sirkkaparven lailla kaiken orgaanisen aineksen.
  • Globaali ilmastonmuutos, joka tekee hiileen perustuvasta elämästä mahdotonta planeetallamme.
  • Hallitsematon geneettisesti muunneltu supervirus.

Faktisesti todentuntuisin riski on kuitenkin mielestäni maapallon äärelliset resurssit. Esimerkiksi avaruuteen sijoitettaviin aurinkopaneeleihin ei ole saatavilla alkuaineita kuin pieni rajattu määrä, joten joutuisimme louhimaan avaruudesta raaka-aineita ennen pitkää.

Mutta niinkuin aina, on tulevaisuuden ennustaminen äärimmäisen vaikeaa, ja juuri koskaan ei ennustukset ole osuneet oikeaan. Esimerkiksi uusi WTC-iskujen kaltainen tapahtuma voisi muuttaa tulevaisuuden suuntaa kertaheitolla ennustamattomalla tavalla. Siksi ennustuksissa pyritään vetämään suuria makrotason linjauksia, eikä ennustamaan yksittäisiä tapahtumia, koska niissä on aivan liikaa muuttujia.

Kuitenkaan ideoita ei pidä koskaan torpata vain sen vuoksi, että ne kuulostavat uskomattomilta:

Do not judge propability of things by the strangeness of their consequences

Luonnontieteilijöiden lisäksi transhumanismi-keskusteluun toivoisi osallistuvan enemmän filosofeja ja muita humanisteja. Toistaiseksi keskustelu on ollut tavattoman yksipuolista ja eräänlaisessa vahvisturharhassa pyöriminen pitää keskustelun kaltaiseni teknologiaoptimistien yksipuolisena saarnaamisena.

Linkkejä

Leave a Comment

Filed under Artikkelit

Itsekontrolli ja tahdonvoima

family_portrait

Aivotutkimukset ovat paljastaneet, että eri aivoalueet aikuistuvat eri tahtiin. Ensimmäisenä kehittyvät kehityshistoriallisesti vanhimmat osa-alueet, niin kutsutut lisko-aivot, ja vasta viimeisenä aivojen otsalohkot eli frontaalialue. Aivokuoren muutokset jatkuvat tutkitusti vähintään 20 ikävuoteen, ja joidenkin tutkijoiden mukaan aivot saavuttavat lopullisen rakenteellisen muodon vasta 25 vuoden iässä.

Otsalohkojen voidaan ajatella olevan kuin aivojen lennonjohto: niitä tarvitaan, kun ihminen arvioi, mistä kulloinkin on kysymys ja miten siihen kuuluisi reagoida.

Useimmat nyky-yhteiskuntaa riivaavista ongelmista – kuten addiktiot, ylireagoinnit, rikokset, perheväkivalta, kulutusluotot, ei-toivotut teiniraskaudet, alisuoriutuminen koulussa ja työpaikoilla, liikunnan vähyys – kaikki liittyvät jollain tavalla tahdonvoimaan.

Yleinen harhaluulo on, että tahdonvoima ja itsekontrolli on jotain, jota käytetään vain tarpeen vaatiessa. Esimerkiksi, kun on kiusaus tehdä jotain kiellettyä. Mutta itseasiassa se on juuri päinvastoin. Tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmiset käyttävät keskimäärin kolmesta neljään tuntia päivässä vastustaen mielihalujaan. Lisäksi itsekontrollia käytetään paljon muuhunkin, kuten ajatusten tai tunteiden kontrolloimiseen. Voidaankin sanoa, että ihmiset käyvät jatkuvaa kamppailua tahdonvoimansa kanssa.

Tutkimuksissa on havaittu valintojen (decisions) tekemisen vähentävän myöhemmin tahdonvoimaa (willpower), eli kykyä hillitä mielihalujaan. Samaa energiavarastoa, jota käytetään itsensä kontrollisoimiseen, käytetään siis myös valinnanteossa. Ne ovat käytännössä sama asia:

Kun ihmiset joutuivat tekemään ensiksi monivalintatehtäviä, pärjäsivät he myöhemmin heikommin itsekontrollia vaativissa tehtävissä. Toisaalta, jos taas itsekontrollia koeteltiin ensiksi, ihmiset tekivät jälkeenpäin huonompia monivalintoja ja tuppasivat menemään siitä mistä aita on matalin. Tämänkaltainen käyttäytyminen voi johtaa itselle haitallisiin päätöksiin tai jopa kokonaan valintojen välttelyyn.

Yhdysvaltain presidentti on fiksu mies, hän käyttää vain yhdenlaista pukua ja kravattia. Yhdysvaltain kiireisimmällä miehellä on paljon tärkeitä päätöksiä ja valintoja tehtävänään, joten hän ei halua kuluttaa energiavarastojaan miettimällä, mitä syödä aamupalaksi tai mitä laittaa aamulla päälleen. Sellaiset rutiinit ovat salaisuus suurempaan työtehokkuuteen. Mitä useampi askare hoituu automatiikalla, sitä enemmän tahdonvoimavarastossa on jäljellä vaativimpiin tehtäviin.

Psykologian professori Roy Baumeisterin mukaan itsekontrolli on kuin lihas, jota voidaan treenata, myös aikuisiällä. Kun yksilön tahdonvoimavarasto on käytetty loppuun, hän ei kykene enää itsekuriin. Onneksi tahdonvoima uusiutuu ajan kanssa, eli varasto täyttyy uudelleen, samalla tavalla kuin lihakset palautuvat treenin jälkeen:

Halu kieltäytyä syödä epäterveellistä ruokaa, polttaa tupakka tai pidäyttäytyä alkoholista … kaikki sellainen vie tilaa samasta energiavarastosta. On vain yksi tahdonvoimavarasto, ja se on rajoitettu. Jos käytät sen kaiken yhteen asiaan, sitä jää vähemmän muihin.

Kuuluisassa Stanfordin vaahtokarkkikokeessa 4-vuotias lapsi laitettiin istumaan yksin virikkeettömään huoneeseen vaahtokarkin kanssa, ja lapselle luvattiin vielä toinenkin vaahtokarkki, jos hän jaksaisi odottaa vartin. Jos lapsi ei jaksanut odottaa varttia, hän sai vain yhden vaahtokarkin. Lapsista vain 30 % jaksoi odottaa vartin saadakseen enemmän vaahtokarkkia. Myöhemmin tutkijat havaitsivat, että ne lapset jotka jaksoivat odottaa vartin, pääsivät huomattavasti useammin yliopistoon kuin verrokit.

He pitävät kokeen tulosta merkkinä siitä, että puhtaan älykkyyden sijaan menestymisen ratkaisee pikemminkin kärsivällisyys.

Roy Baumeister sanookin, että paras taito jonka voit opettaa lapsellesi, on itsekontrolli. Hyvällä itsekontrollilla varustetut ihmiset pärjäävät paremmin työelämässä: heillä on enemmän kurinalaisuutta, periksiantamattomuutta, ja ovat parempia tekemään rationaalisia valintoja. Muiden ihmisten kanssa työskentely on helpompaa, kun pystyy pitämään mölyt mahassa ja kuuntelemaan muita. Sellaiseen ihmiseen luotetaan enemmän – tutkimusten mukaan bisneksenteossa suositaan luotettavimpia pidettyjä kanssakumppaneita.

Linkkejä

Leave a Comment

Filed under Artikkelit

Uutisähky

mock_news_lady

Eräässä Timothy Ferrissin kirjassa todetaan seuraavasti:

Toivottavasti olet istuma-asennossa. Jätä voileipä sikseen, jotta et tukehtuisi. Älä anna lasten kuulla tätä. Sanon nimittäin nyt jotakin, joka järkyttää useimpia.

En koskaan katso uutisia, ja viiden viime vuoden aika olen ostanut yhden ainoan sanomalehden, ja senkin vain siksi, että sain sen takia Lontoon Stansteadin lentokentällä alennusta Diet Pepsistä.

Voisin muuten väittää kuuluvani amisheihin, mutta Pepsi ei taida kuulua heidän ruokavalioonsa.

Kuinka hirveää! Kuvittelenko olevani valistunut ja vastuullinen kansalainen? Miten pysyn tapahtumien tasalla? Kerron kohta lisää, mutta odota vielä – aina vain paranee. Luen työsähköpostia noin tunnin verran joka maanantai, enkä ulkomailla ollessani koskaan kuuntele puhelinvastaajan viestejä. En todellakaan koskaan.

Sama ylläoleva tekstipätkä pätee myös itseenikin. En koskaan lue sanomalehteä tai katso uutisia. Selailen ainoastaan YLE uutisten pääotsikot netissä, aikaa tähän menee maksimissaan 5 minuuttia. En koe eläväni kivikaudella tai ahdistu informaatiovajeen takia.

Etkö lue uutisia? Olet outo

Amerikkaa vaivaa liikalihavuus ja työikäisten ennenaikaiset kuolemat – ruokaa on saatavilla enemmän kuin kukaan jaksaa syödä. Siksi on pitänyt kehittää erilaisia dieettejä.

Useimmat ihmiset eivät tule ajattelleeksi sitä, mutta itseasiassa informaatio on samaa aivoille kuin sokeri keholle. Aivan kuten ylensyöntikin, on informaatioähky keholle haitallista, ja huonointa mahdollista informaatiota on uutiset.

Toisin kuin tietokirja tai tutkimuspaperi – mitkä vaativat keskittymistä – voidaan uutisia kuluttaa valtavat määrät vain aivottomasti vastaanottaen. Internetin yleistyttyä onkin alettu puhua, miten haitallista sellainen on aivoille.

Uutiset rajoittavat ajattelutyötä, sillä ajattelu vaatii keskittymistä, ja keskittyminen aikaa. Kun uutiset ovat välähdyksenomaisia ja hyppivät toistuvasti asiasta toiseen, ne eivät anna aikaa asian sisäistämiseen.

Jatkuva informaatiovirrassa oleminen aiheuttaa tutkitusti stressiä, unettomuutta ja fysiologia oireita. On tehty tutkimuksia, miten jotkut koehenkilöiden aivoalueet ovat ikään kuin surkastuneet jatkuvan informaatiotulvann alla. Sellainen pommitus aiheuttaa muistihäiriöitä jopa ruuhkavuosia viettävälle tietotyöläiselle.

Taikasana onneen on ”valikoiva tietämättömyys”. Jos minun tarvitsee tietää jostain tietystä aiheesta jotakin – siis juuri tässä ja nyt – käännyn alan ammattilaisen puoleen. Minulta kesti kauan käsittää seuraava: et voi tietää kaikesta kaikkea.

Yksi ihmiskunnan hienoimmista asioista on ollut juuri se, miten hyvin yksilöt ovat erikoistuneet johonkin specifiin tehtävään. Se vaatii avoimen ja pelottoman ilmapiirin, joka on juuri päinvastaisen iltapäivälehtien luoman dramatiikan kanssa.

Masentavat uutiset

Uutistarinat ovat usein musertavia ja negatiivisia. Päivittäinen pommitus asioista, joihin emme voi vaikuttaa, tekee meistä passiivisempia. Uutistarinat jäytävät meitä, kunnes omaksumme maailmankuvan, joka on pessimistinen, turtunut, sarkastinen ja lohduton.

Lopultakin alamme uskoa, ettemme voi vaikuttaa asioihin ja että maailma on vaarallinen paikka jota voidaan paeta kuluttamisen avulla.

Onkin huomattu, että kaikista masentuneimmat ihmiset ovat uutisnarkkareita ja Alibin kestotilaajia.

Informaatio on siis aikaa vievää, negatiivista, tavoitteidesi kannalta merkityksetöntä ja vaikutuspiirisi ulkopuolella.

Ihmisaivot eivät toimi kovin rationaalisesti käsitellessään uutisia. Jos uutisissa raportoidaan jostakin lentoturmasta, se vaikuttaa negatiivisesti henkilökohtaiseen riskiarviointiin, vaikka riski joutua sellaiseen on sama kuin aina ennenkin.

Koeta nyt nimetä viimeisen puolen vuoden ajalta joku itsesi kannalta merkittävä uutinen, sellainen jonka lukeminen teki vaikutuksen elämääsi. Murto-osa uutisista on millään tavalla ”hyödyllisiä”. On vaikea seuloa massasta ne ”merkittävät” uutiset, sen sijaan me tapaamme lukea ne kaikki. Myös media tietää tämän ja kilpailee sillä: kaiken pitää olla ”uutta” ja ”tuoretta” ja ”liveä”. Se on ovela juoni, joka saa meidät tuntemaan ahdistusta, jos emme ole jatkuvasti takertuneena kiinni tuohon uutisvirtaan – meidän täytyy seurata reaaliajassa kun maanjäristyksen raunioista etsitään eloonjääneitä.

Luitko aamun lehdestä, miten afrikassa upposi laiva ja 100 ihmistä hukkui? Hienoa, mutta mitä vaikutusta sillä on sinun elämääsi?

Nyt kehotankin sinua miettimään kaikkia tänään lukemasia tai näkemisiä juttuja. Mitä vaikutusta sillä oli elämääsi? Jos vastaus on ”ei mitään”, hankkiudu siitä eroon.

kaikki_meni

Yleisimmät median käyttämät sudenkuopat

  • Kolumneissa tai artikkeleissa asetetaan usein premissiksi kaksi keskenään yhteismitatonta asiaa. Esimerkki: ”Mennäkö peruskoulun jälkeen yliopistoon tai amikseen?” (yliopisto ei ole 2. asteen koulutus)
  • Kun taistelu lehtien silmäpareista lisääntyy, täytyy ”huomiotaloudessa” usein ujuttaa otsikkoon jokin provokaatio tai muu syötti. Esimerkkejä: ”Katso kuvat!”, ”Tätä et tiennyt”, ”Testaa oletko..”, ”Oho!..”
  • Itse ”juttu” voikin olla pelkästään toimittajan kirjoittama mielipide, koska sellainen on nopea saattaa valmiiksi, eikä se vaadi taustatyötä. Usein näissä vielä syötetään kirjoittajan ajatusmaailmaa ilman argumentointia. Esimerkiksi: ”on päivän selvää, että Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia”.
  • Kiireessä käännetyt artikkelit ja niissä olevan anglismit, jotka eivät avaudu lukijoille. Esimerkkejä: englanninkielisten sanontojen suomentaminen tai miljoonan ja miljardin sekoittaminen keskenään.
  • Epämääräinen verkkoäänestys rikosuutisen vieressä. Esimerkki: ”Ovatko rikostuomiot suomessa liian lyhyitä?”
  • Epämääräiset tutkimukset ja kyselyt. Tutkimusyhtiöt sekä konsultti- ja viestintätoimistot tuottavat yhä enemmän ”tutkittua tietoa”, joka leviää faktana yleiseen tietoisuuteen. Hälytyskellojen pitäisi soida, jos vastausprosentti on jäänyt 30–40:een, ja osallistuneet ovat olleet tietynlaista valikoitunutta porukkaa.
  • Ääripäiden hakeminen, liiallinen yksinkertaistaminen ja keskustelukulttuurin polarisoituminen. Esimerkkejä: ”äärioikeisto vs. äärivasemmisto”, ”huippupalkat vs. minimipalkat”, ”maailman lihavin mies vs maailman laihin mies”
  • Kielelliset korostuskeinot, jotka luovat aiheen ympärille tarpeettoman synkkyyden. Esimerkkejä: ”karmeaa”, ”hyytävää”, ”järjetöntä”, ”silmitöntä”, ”lohdutonta”, ”dramaattista”
  • Isoilla kirjaimilla kirjoitetut sanat otsikoissa. Esimerkkejä: ”vauva VAARASSA”, ”mäkimiesten ROMAHDUS”
  • Lapset ovat eräs turvallisuuttamme pahimmin vaarantavasta ihmisryhmistä. Tätä uhkakuvaa media rakentaa ja kärjistää: Nuorisorikollisuudestra kirjoittelu on lisääntynyt viimesiten 20 vuoden aikana merkittävästi. Kohulehdistö kertoo nuorisorikollisuudesta enemmän kuin muusta rikollisuudesta ja on poikkeuksellisen kiinnostunut nuorten väkivallasta, erityisesti henkirikoksista. Iltapäivälehdissä ilmoitettujen tekijjöiden iät ovat keskiarvoltaa 10 vuotta alhaisempia kuin rikostilastoissa, ja uhrien keski-ikä iltapäivälehdissä on jopa 20 vuotta alhaisempi kuin todellisuudessa.

Linkkejä

Leave a Comment

Filed under Artikkelit

Tulevaisuuden ruoka

plants

Mitä ruokaa tulevaisuudessa syödään? Se on mietityttänyt minua suuresti, sillä 60-luvun villeimmissä visioissa kuviteltiin meidän ottavan yksi pilleri aamulla ja toinen illalla.

Nykyään osataan olla jo hieman maltillisempia, ja joitain lyhyen tähtäimen visioita ovat tutkijat väläytelleet:

Hyönteiset

Joidenkin tutkijoiden mukaan hyönteisten syöminen tulee olemaan väistämätöntä tulevaisuudessa. Sitä selitetään hyönteisten matalilla tuotantokustannuksilla ja ympäristönvaikutuksilla.

Jotkin tuokkalajit sisältävät kolme kertaa enemmän proteiinia kuin vastaava määrä naudanlihaa, ja neljä heinäsirkkaa sisältää saman määrän kalsiumia kuin lasillinen maitoa.

Paahdetut jauhomadon toukat saattavat kuulostaa inhottavilta, mutta monissa Aasian maissa niitä myydään herkkuina.

Ongelma mikä täällä todennäköisesti syntyisi, olisi se, että kuluttajat vierastaisivat hyönteisiä, jolloin ne pitäisi naamioida makkaroihin, nuggetteihin ja vastaaviin.

Hyönteiset kasvattaminen on karjankasvatusta kustannustehokkaampaa, ne kuluttavat vähemmän vettä ja niiden hiilijalanjälki on pienempi.

Hyönteistuotantolaitos voisi pyöriä täysin automaattisesti, jolloin korkean elintason maissa kuten Suomi, voisi hyönteiden laajamittainen kasvatus olla kannattavaa.

Luonnonsuojelujärjestö Greenpeacekaan ei tunnu olevan kiinnostunut hyönteisten oloista, joten eettisiä ongelmiakaan ei pitäisi olla.

Merilevät

Mikä tahansa ruoka, kuitu, tai muu materiaali jota saadaan maalla kasvatetuista kasveista, voidaan saada myös merilevistä, koska maakasvit kehittyivät merilevien eri-isistä – eli merikasveista – 500 miljoonaa vuotta sitten.

Maaöljyn lopputuotteita – kuten muovia tai bensiinisiä – voidaan valmistaa myös levistä, koska ne ovat ikivanhaa merenpohjalle fossiloitunutta levää tai niitä syöneitä organismeja.

Merileviä on käytetty aasialaisessa ruokakulttuurissa vuosituhansia. Ne ovat merkittävä osa ravintoa esimerkiksi eteläisen Japanin Okinawassa, jossa elää yksi maailman pitkäikäisimpiä ja terveimpiä kansoja. Merilevät ovat ravintotiheydeltään yksi parhaista ruoka-aineryhmistä. Helpon sulavuutensa vuoksi niiden sisältämät ravintoaineet ovat myöskin vaivattomasti elimistön käytettävissä. Esimerkki syötävästä levälajista on Spirulina.

Biomassan tuotanto polttoaineiksi painottuu tällä hetkellä  ns. energiakasvien viljelyyn. Ollakseen kestävää  energiabiomassan tuotanto ei saisi kuitenkaan perustua ravinnoksi kelpaaviin kasveihin tai viedä tilaa niiden viljelyltä. Levät voivat laskelmien mukaan tuottaa biomassaa nopeammin kuin maalla elävät kasvit ja leväkasvattamoja voidaan sijoittaa ruoantuotantoon kelpaamattomalle maalle.

Levät kasvavat merivedessä mikä on mullistava juttu, koska tutkijat odottavat tulevaisuudessa pulaa makeasta vedestä. Kasvatusprosessin yhteydessä voitaisiin käyttää teollisuuden jätevesiä – muun muassa puunjalostus- ja energia-alan yritykset ovat olleet mukana levätutkimuksissa.

Levät tuottavat luonnollisesti omega-3-rasvahappoja, joilla on suuret maailmanmarkkinat. Omega 3-rasvahappojahan on kalanmaksaöljyssä, ja kalat saavat niitä lähinnä levien syömisestä.

Yli 90% levälajeista on ihmiselle tuntemattomia, ne ovat saaneet kehittyä 3 miljardia vuotta kauemmin kuin maalla elävät sukulaisensa.

Levien kasvuvauhti on ihailtava – eräät lajit ovat nopeiten kasvavia kasveja maailmassa.

Tavoitteena on muokata leviä geeniteknologian avulla siten, että niistä saataisiin paremmin energiaa ihmisen tarpeisiin. Tällöin levistä tulisi eräänlaisia katalyytteja, jotka eivät käyttäisi yhteyttämäänsä energiaa omaan kasvuunsa, vaan tuottaisivat jotain ihmiskäyttöön sopivaa polttoainetta. Levien tuottama polttoaine voisi olla vetyä, ammoniakkia tai glukoosia, joka kerättäisiin talteen levästä yhteyttämisen sivutuotteena.

Keinoliha

Synteettisen lihan idea on ollut esillä pitkään. Vuonna 1932 Winston Churchill sanoi:

Viidenkymmenen vuoden päästä vapaudumme siitä absurdista ajatuksesta, että meidän pitää kasvattaa kokonainen kana syödäksemme vain sen rinta- tai siipipalan

Keinotekoinen liha nähdään kestävänä vaihtoehtona lihakarjan kasvattamiselle.

Lihakarjan kasvatus tuottaa valtavia määriä kasvihuonekaasuja ja sen hyötysuhde on heikko. Hyvää keinolihassa olisi se, että massatuotannolla toimivia megatiloja ei enää tarvittaisi.

Keinoliha saattaisi kelvata myös kasvissyöjille, joiden motiivina lihasta kieltäytymiseen on eläinten kärsimys ja eettiset näkökohdat.

Brittiläistutkija Mark J. Post toteaa:

Keinotekoisesti tuotettuun pihviin tarvitaan vain koepala, oikea ympäristö ja tarpeeksi ravintoa. Kantasolut hoitavat lopun

Yksinkertaistettuna juju on siinä, että eläimestä otetun koepalan soluja ruokitaan kasviproteiineilla, kunnes saavutetaan tarpeeksi iso lihasmassa. Tämän jälkeen soluja nälkiinnytetään, jotta ne erottuvat yksittäisiksi solu- eli lihakimpaleiksi.

Tällä hetkellä keinolihapihvi on vielä mauton ja kallis lihanpala; hintaa ensimmäiselle pihville on kertynyt 250 000 dollaria. Mutta kun tekniikka kehittyy, voidaan keinolihaan lisätä lähes mitä tahansa: rasvaa, luita, nahkaa.

Hintaa saadaan painettua alas massatuotannon alettua – kunhan ensiksi saadaan kuluttajien luottamus voitettua.

Hydroponinen viljely

Kasvit tarvitsevat kasvaakseen valon energiaa, vettä, hiilidioksidia ja tiettyjä mineraaleja. Hydroponisessa vesiviljelyssä tavanomainen kasvin kasvattamisessa käytetty maaperä korvataan kokonaan ravinneliuoksella. Jotkin hydroponisista systeemeista tarvitsevat lisäksi eräänlaisen sidosaineen, jonka tarkoituksena on tukea kasvia.

Jälleen kerran tärkeimmäksi motivaattoriksi nousee ympäristövaikutukset: hydroponinen kasvatusjärjestelmä käyttää vain 10 prosenttia siitä kasteluvedestä, jonka tavallinen viljely tarvitsee. Säästö saadaan siitä, että hydroponinen systeemi mahdollistaa veden kierrättämisen ja uudelleen käytön. Lisäksi muita ympäristösäästöjä saadaan, kun ruoka voidaan tuottaa paikallisesti eikä sitä tarvitse enää kuljettaa toiselle puolen maapalloa.

Tulevaisuudessa käyttökelpoisesta viljelyspinta-alasta tulee väistämättä pula, mutta hydroponista viljelyä voitaisiin harrastaa talojen katolla, monikerroksisissa tuotantolaitoksissa tai jopa maan alla. Maapallon napa-alueiden lähettyvillä, jossa päivänvaloa on vähän saatavilla, kasvihuoneet ovat ainoa järkevä ratkaisu tuottaa paikallisesti viherkasveja.

Vesiviljelyssä satokausi on nopeampi, koska kasvi saa käyttöönsä veden ja ravinteet välittömästi, eikä sen tarvitse kasvattaa itselleen pitkää juuristoa.

Hydroponinen systeemi tarvitsee toimiakseen kiertävän ravinneliuoksen ja pumpun sen hapettamiseen. Ravinneliuoksen pH-arvoa voidaan helposti manipuloida, mikä on paljon vaikeampaa multaisessa maaperässä. Lisäksi vesiviljelyssä vältytään monilta perinteisen viljelyn haittapuolilta kuten homeitiöiltä ja loiseläimiltä.

Avainkohdat kerrattuna:

  • Parempi ravinteiden sääntely
  • Lyhentää kasvuaikaa huomattavasti
  • Tarvitaan huomattavasti vähemmän hyönteismyrkkyjä, lannoitteita ja vettä

Soylent Green

Unelma ruoan korvikkeesta on ollut esillä jo pitkään, yleensä tieteiskirjailijoiden ja utopistisien yhteisöjen ajatuksissa. Viktoriaanit puhuivat jo 1800-luvulla aterian korvaavasta pilleristä. Nyt se alkaa olla lähellä:

Yhdysvaltalainen IT-insinööri syö – tai oikeastaan juo – ainoastaan hänen itse valmistamaansa Soylent-pirtelöä. Sen valmistusta hän kuvailee seuraavasti:

Siinä ei ole lihaa, hedelmiä, kasviksia, tai leipää. Oliiviöljyn ja ruokasuolan lisäksi siinä ei ole mitään ruoaksi tunnistettavaa.

24-vuotias Rob Rhinehart kehitti hieman siemennestettä muistuttavan juomansa yliopistossa, huomattuaan ettei halunnut uhrata aikaa tai rahaa ruoan valmistamiseen: ”Se on yleinen ongelma poikamiehilla”, hän sanoo. ”Selvitin kaikki ravintoaineet joita keho tarvitsee selviytyäkseen, ja muutaman ekstra-aineen joista on apua, ja kävin ostamassa ne eri kemikaaliliikkeistä”.

Tällainen ns. Quantified Self ajattelu on lisääntynyt 2000-luvulla huimasti. Ajatuksena on, että erilaisilla mittausmenetelmillä vahdataan todella tarkasti mitä ravintoaineita kehoon laitetaan ja miten keho toimii ja reagoi niihin. Touhuun kuuluu läheisesti sykemittarit, verenpainemittarit, unen tarkkailu, ja ylipäätään datan talletus kaikista kehon funktioista.

Linkit

Leave a Comment

Filed under Artikkelit

Bloatware

stones

Godwinin laki tarkoittaa että mitä kauemmin nettikeskustelu jatkuu, sitä suuremmalla todennäköisyydellä joku ottaa puheeksi Adolf Hitlerin ja natsit.

Minulla on tarjota siitä eräänlainen oma muunneltu versioni, jonka nimi on ”Nostradamuksen laki”. Se menee näin:

Kun ohjelma tulee suositummaksi, ennen pitkään se ympätään täyteen turhia ominaisuuksia.

Ilmiölle on jo olemassa virallinen termi – bloatware. Bloatwaresta puhutaan silloin, kun ohjelman pitäisi olla tietyn kokoinen, mutta siihen on lisätty ns. ”turhia” ominaisuuksia, joiden ansiosta sen koko on noussut dramaattisesti. Joskus jopa niin paljon, että ohjelmasta tulee turhauttavan hidas ja buginen.

Eräs ”bloattaavan” ohjelman huonoista puolista on se, että käyttäjän tarvitsee käynnistää iso muistisyöppö ohjelma tehdäkseen jonkun pienen jutun. Kun muisti- ja prosessoritehoa varataan paljon, ei konetta pysty käyttämään kustannustehokkaasti. Näin saadaan uusikin kone vaikuttamaan hitaalta.

Bloatwarelle on monia syitä. Yksi niistä on se, että jos ohjelmantekijöiden ei tarvitse huolehtia muistinkäytöstä, ohjelman koodia ei tarvitse optimoida ja ohjelma saadaan puskettua nopeammin markkinoille. Lisäksi kuvitellaan, että ylimääräisiä toimintoja lisäämällä voidaan ohjelmasta pyytää enemmän rahaa.

Bloatwaresta on varoittavia esimerkkejä on historia täynnä:

  • Winampilla pystyi aluksi kuuntelemaan vain musiikkia. Jälkikäteen siihen tulivat skinit, eli vaihdettavat ”kuoret”. Todella siistiä! Lopulta ohjelmalla pystyi polttamaan musiikkilevyjä, ja katsomaan jopa leffoja!
  • Android käyttöjärjestelmässä operaattorien esiasentamat ohjelmat luokitellaan bloatwareksi.
  • MSN Messenger pikaviestin – joka on jo lopetettu – lisättiin yhdessä vaiheessa mm. vaihdeltavia teemoja, animaatioita, ja muita ärsyttäviä ”ominaisuuksia”, jotka saivat käyttäjät siirtymään kolmannen osapuolen asiakasohjelmiin.
  • µTorrent on muuttunut raskaiden kilpailijoidensa kaltaiseksi. Alkuperäinen syy miksi vaihdoin juuri utorrentiin oli sen keveys ja helppous.
  • iTunesia on syytetty raskaaksi ja liian vaikeaselkoiseksi.

Mutta tällaisten pienten asioiden kanssa voi elää, sillä mainituille ohjelmille on olemassa kevyemmät vaihtoehdot. Mutta Googlen hakukoneelle ei sitten käytännössä löydykään:

Googlen hakukone

Mielestäni on rasittavaa, kun Google alkoi eräässä vaiheessa listaamaan hakuvaihtoehtoja kun näpyttelin hakupalkkiin jotain. Siis jos kirjoitan esimerkiksi haun ”Helsinki”, niin minulle ehdotetaan: ”Helsinki hotellit”, ”Helsinki lennot”, ”Helsinki taksit”,  ja niin edelleen.

Eipä mennyt kauan, kun jo tätä ominaisuutta paranneltiin niin, että hakutulokset haettiin realiajassa jokaisella näppäinpainauksella (kts. Instant Search). Lisäksi tuli sellainen ominaisuus, jossa hiiren vieminen hakutuloksen ylle näyttää sen vieressä oikealla ”kuvakaappauksen” sivustosta.

Googlen hakukone onkin tuomittu epäonnistumaan, jos se jatkaa samalla linjalla. Joku kilpailija vain keksii pyörän uudelleen – eli anonyymin ja yksinkertaisen hakukoneen – ja sykli alkaa ikään kuin alusta.

Unix ja art of zen

Unixissa minua on aina kiehtonyt se, miten käyttöjärjestelmä koostuu sadoista eri pikku-ohjelmista. Jokaista pienintäkin tehtävää varten on omat ohjelmansa, ja jokainen ohjelma tekee tehtävänsä mahdollisimman hyvin (kts. Unix philosophy).

Kaikki prosessit ja laitteet ovat tiedostoja. Jos haluat polttaa cd-levyn, niin data yksinkertaisesti kopioidaan tiedostoon nimeltä ”cd-asema”. Jokaisella tiedostolla on omistaja ja käyttöoikeudet – sinulla täydellinen kontrolli mitä systeemissä tapahtuu.

Ihanan yksinkertaista.

Leave a Comment

Filed under Artikkelit