Tag Archives: Keittiöpsykologia

Kuntouttavan työtoiminnan psykologiaa

kahvinkeitin

Niin kutsutulla kuntouttavalla työtoiminnalla on hyvä tavoite. Laissa on määrätty mm. seuraavasti:

…edistää pitkään työttömänä olleiden elämänhallintaa ja toimintakykyä, jotta edellytykset normaaliin palkkatyöhön paranisivat.

Pitkään jatkunut työttömyys ei yksinään saisi olla syy velvoittaa ihmistä kuntouttavan työtoiminnan piiriin, vaan työtoiminnan pitäisi olla viimesijainen toiminto, kun työkykyisyys on todennetusti alentunut. Usein kuitenkin toisin on.

Jos työtön nuori sysätään kuntoutettava-kategoriaan ilman kunnollista perustetta, ollaan vaarallisilla vesillä. Kuntoutus-käsitteen kasvava käyttö työttömyyden yhteydessä medikalisoi työttömyyttä ja saattaa vahvistaa työttömän kokemusta kelvottomuudesta ja vajaakuntoisuudesta.

Järjestelmän tai toimenpiteiden tarpeellisuutta ei pohdita, koska jo se, että on toimenpiteiden kohteena, oikeuttaa niiden tarpeellisuuden. Leimautuminen helppoa, ja kun on kerran leimautunut, on siitä vaikea päästä eroon. Tutkimuksissa on havittu, että mielisairaaloissa henkilökunnalla on heikot, tai jopa täysin puuttelliset, kyvyt huomata sinne sijoitettujen tavallisia, täysin normaalisti käyttäytyviä ihmisiä.

Ja jos näissä olosuhteissa osallisuus ja arvostus yhteiskunnassa määräytyy pelkästään palkkatyön kautta, ollaan vaarassa paradoksaalisesti tuottaa juuri aktivoivilla toimilla työvoiman ulkopuolelle siirtymistä, syrjäytymisen kokemusta ja nuoren oman toimijuuden kyseenalaistamista ja mitätöintiä.

Jokaisen on pyrittävä löytämään paikkansa koneistossa, sillä muuten on vaarassa syrjäytyä, pudota meidän joukosta niiden joukkoon. Syrjäytyminen taas on yhtä mitättömyyteen vajoamisen kanssa, sillä järjestelmä ei voi tunnustaa minkään ulkopuolellaan olevan arvoa. Marginalisoituminen merkitsee lähes automaattisesti hyväksyntää vailla jäämistä, mikä johtaa helposti esimerkiksi depressioon ja itsemurha-alttiuteen. Mitätöitymisen pelossa ihmiset suostuvatkin mitä kummallisimpiin myönnytyksiin, ja niin järjestelmän sisään- ja ulossulkevuus toteuttaa itseään siitä huolimatta, etteivät ihmiset, jotka sen muodostavat, useinkaan jaa sen tarkoitusperiä.

Tutkimuksissa on havaittu, että velvoittavat aktivointitoimet saattavat jopa lisätä nuorten tippumista järjestelmän ulkopuolelle. Aktivoivassa työvoimapolitiikassa on vallalla ajattelutapa, joka toisaalta lähtee siitä, että ihmisen tulee itse ottaa vastuu omasta elämästään, mutta toisaalta ei kuitenkaan luoteta yksilön omaan aktiivisuuteen ja toimijuuteen.

Vaarana on, että kun ihmistä kohdellaan kuin lasta, hän alkaa käyttäytyä kuin lapsi. Tämä näyttää olevan kytköksissä siihen samaan holhoamismentaliteettiin, jossa nuorta, tai edes aikuista, ei haluta edes nähdä itsenäisiä päätöksiä tekevänä olentona, ja joka on ollut jo pidempään trendinä yhteiskunnassamme.

Lievilläkin asiantuntijavallan toimenpiteillä on esineellistäviä, yksilöiden valinnanvapautta kaventavia vaikutuksia.

Tästä syystä kuntoutusta pidetään helposti rangaistuksena, vaikka työvoimapoliittisten kuntoutustoimenpiteiden tulisi olla auttamisen, ei rankaisemin välineitä.

Tutkija Tommi Uschanov onkin puhunut siitä kuinka…

…hyvinvointivaltion hyväkään tekninen toimivuus ei auta, jos ne psykologiset mekanismit, joiden avulla hyvinvointivaltio luo ihmisissä hyvän olon tunteen, eivät toimi.

Siinä saattaakin olla vinha perä. En kuitenkaan väitä, etteikö kuntouttavasta työtoiminnasta olisi mitään hyötyä. Enemmänkin haluisin keskustelua siitä, onko metodit oikeita ja efektiivisiä.

Leave a Comment

Filed under Artikkelit

Mies joka luuli vaimoaan hatuksi

kirja_mies_joka_luuli

Mies joka luuli vaimoaan hatuksi (1985) on viihteellinen neurologista häiriöistä kertova kirja. Se koostuu kourallisesta aivotutkijaa eniten hämmentäneistä tapauksista.

Tapaukset ovat samaan aikaan huvittavia, pelottavia ja surullisiakin. Aivovaurion jälkeen ympärillä oleva todellisuus voi alkaa näyttäytyä perverssiltä, siitä kirjan nimikin, erään miehen luultua vaimoaan kirjaimellisesti hatuksi.

Arvosana: 3.5 Stars (3.5 / 5)

Leave a Comment

Filed under Kirja-arvostelut

Arvostelussa netin stetsoni testit

test
Brigss-Myers tyyppi-indikaattori

Tähän kyseiseen testiin olen törmännyt aikaisemminkin. Briggs-Myers-testi on suosittu ja sitä taidetaan käyttää mm. rekry-tilanteissa. Oma tulokseni:

ENFP
Extravert(6%) iNtuitive(28%) Feeling(12%) Perceiving(25%)

Ilmeisesti merkittävin tekijä testituloksissa oli intuitio. Enpä tiedä tästä..

Introversio/Ekstroversio -testi

Olet ambivertti eli luonteeltasi sijoitut introvertti-ekstrovertti -asteikolla hyvin keskivaiheille. Mahdollisesti pystyt ymmärtämään molempia ihmistyyppejä hyvin. Viihdyt ihmisten keskuudessa mutta silloin tällöin kaipaat myös omaa rauhaa.

Ja kappas, tässä testissä saatiin varmistus asiasta; olen ambivertti! Sellainen vertti, ei kuitenkaan mortti tai vertti.

ADHD-testi

Alle 60 pistettä: Taidat olla nentti! Siis neurologisesti normaali. Ainakaan adhd:tä sinulla ei ole.

Nentti! Mikä se sellainen on? Ensimmäisenä tulee mieleen Entit Taru Sormusten Herrasta. Tiesin kyllä etukäteen sen, ettei minulla ole ”aadeehoodeetä”, olisihan minua sellaiseksi jo kai kutsuttu.

HSP-erityisherkkä -testi

If you answered more than fourteen of the questions as true of yourself, you are probably highly sensitive.

Olen näköjään erityisherkkä persoona. Useat kysymykset olivat täysin typeriä kuten: ”kovat äänet häiritsevät minua” ja ”nälkäisenä ärsyynnyn helposti”. Vaikuttaa siltä, että tekijällä on lähtenyt homma lapasesta ja sovellettu omasta päästä.

Asperger-testi

Käytit testin tekemiseen 3 minuuttia 39 sekuntia ja testipistemääräsi on 104 eli sinulla ei ole Aspergerin syndroomaa.

Summa summarum: minulla on siis jotain piirteitä, mutta niitä ei eritelty sen enempää. Testin lähteeksi osoitettu url ei toimi. Ilmeisesti perinteisille nörteille on keksitty poliittisesti korrektimpi nimitys.

Left or Right Brain -testi

Congratulations! You are left-brained.
Left: 84% Right: 16%.

Olen vasenkätinen ja nyt olen myös ilmeisesti myös vasen-avoinen. Mutta mitä se tarkoittaa? Haluan käyttää molempia puoliskoita sataprosenttisesti!

Tosimies -testi

Olet 38% tosimies.

Nuff’ said. Tässäkin huomaa miten aika alkaa näkyä ja ympärillä oleva maailma muuttuu. Venyttely punttitreenin jälkeen taitaa kuulua jo tosimiehen repertuaariin, tai tiedä sitä, kun en sellainen ole. Eläköön hegemoninen maskuliinisuus!

Iltasanomien täydellinen poikaystävä -testi

Olet 63% täydellinen poikaystävä.

Seuraava!

Politiikka testi – Testaa sijoittumisesi Nolanin kartalla

Olet arvoliberaali sosialisti

Sosialisti. Kuulostaa kommareiden touhulta!

Minkälainen elokuvahahmo olisit? -testi

Olet 33-prosenttisesti Pakollinen avustaja.

Elämäsi on tasapaksua ja aina joku haluaa kertoa sinulle, miten sinun pitäisi reagoida. Toimit aina tapahtumien taustalla varmistaen, että sankari saavat tehtävänsä parhaiten päätökseen. Kukaan ei huomio panostasi asioihin. Olet aika aneeminen tyyppi.

Nyt viimeistään olen masentunut. Ehkei R2D2:n osa olekaan välttämättä niin paha? :)

Masennustesti (DEPS-seula)

Sait 5 DEPS-pistettä

Vastauksesi perusteella näyttää siltä, että et pode masennusta.

En näköjään masentunut edellisesta testistä. Huraa!

Testaa millainen sinusta tulee vanhuksena!

Sinusta tulee vanhana Rokkivaari

Rock n’ Roll, mitä kamalaa nuorison turmelumusiikkia sellainen on? Give me my kamarimusiikki.

Kuinka monta lasta sinulle sopii -testi

Sinun kannattaa hankkia kaksi lasta!

Kaksi lasta, Herran jestas! Noh, testi on testi, lasten tekoon siis, vaikka laitoinkin vaipavaihto-kohtaan surunaaman.

Rotutesti – Koiranomistajan peruskurssi

Englanninbulldoggi

Onpa ruma pirulainen! Taidan sittenkin pitäytyä vauvoissa.

Nyt saa riittää! Mitä opimme? Emme kai mitään, mutta saatiin ainakin aikaa tuhlattua. Seuraavaan kertaan.

Leave a Comment

Filed under Sekalaiset

Kourallinen tabuja – kertomuksia itsemurhasta

kirja_kourallinen_tabuja

Kourallinen tabuja – kertomuksia itsemurhasta (2014) on kokoelma lyhyitä haastatteluita itsemurhaa yrittäneistä tai sellaisista, joiden omainen on jo tehnyt itsemurhan.

Tarinoista käy ilmi, miten usein masennus on siirtynyt sukupolvelta toiselle ja kuinka hälyttävän usein taustalla piilee koulukiusaamista.

Masentavaa luettavaa, mutta joillekin lukukokemus voi olla silmiä avartava.

Arvosana: 3 Stars (3 / 5)

Leave a Comment

Filed under Kirja-arvostelut

Pohdiskelua yksinäisyydestä

loneliness

Sosiaalinen hyvinvointi kytkeytyy vahvasti psyykkiseen hyvinvointiin, ja on keinotekoista yrittää erottaa näitä kahta toisistaan. Sosiaalisella hyvinvoinnilla tarkoitetaan kykyä liittyä ja kuulua yhteisöihin ja toimia vastavuoroisissa vuorovaikutussuhteissa ihmisten ja ryhmien kanssa. Sosiaalinen hyvinvointikin alkaa muotoutua jo varhaislapsuudessa vuorovaikutusuhteen rakentuessa lapsen ja äidin välille ja laajentuessa vähitellen perheeseen, päiväkotiryhmään, koululuokkaan ja niin edelleen. Tätä kautta lapsi myös sosiaalistuu yhteiskuntaan ja kasvaa sen jäsenyyteen.

Ihmislapselle on tavattoman tärkeää oppia loppuelämän kannalta tärkeät sosiaalis- ja yhteistyötaidot jo lapsuudessa. Lapsen kehitys tavallaan pysähtyy ja taantuu, kun hänet jätetään ryhmän ulkopuolelle. Lähes poikkeuksetta yksinäiset aikuiset ovat olleet sitä jo nuorena. Yksinäisyys jää siis jo nuoruudesta asti pysyvästi päälle.

Lapsena asialle kannattaisi tehdä jotain ettei synny pitkiä eriarvoistumisen polkuja. Näin valittevasti käy valitettavan harvoin, ja jälki voi olla rumaa aikuisuuden kynnyksellä:

”Lasten puolesta” kampanjoivat kaikki, mutta kun ”lapsi” ylittää tietyn iän, kukaan ei enää katso päin. Ongelmat muuttuvat itseaiheutetuiksi, vaikka ne olisivat samoja ongelmia kuin henkilön ollessa lapsi, ehkä hieman vain ajan kuluessa muotoaan muuttaneita.

Jokaisella biologisella olennolla on tarve läheisyyteen, lämpöön ja seksuaalisuuteen. Hegemonisen maskuliinisuuden kulttuuri on ristiriidassa tämän kanssa, hellyyden ja läheisyyden osoitukset tukahdutetaan. Eräs mielenkiintoinen pinnalla ollut aihe on ollut nuorten miesten tekemät laajennetut itsemurhat ja niihin liitetyt vihapuheet. Häpeän kulttuurilla ja häpäisyretoriikalla peitetään taustalla piileviä tapahtumaketjuja – näyttää olevan paljon hauskempaa on sälyttää kiusatuille neitsyille sattumanvaraisesti väkivaltaisen psykopaatin stigma ja tehdä asiasta vielä sukupuolikysymys.

Nyt katsotaan, että järjestelmän ongelmia voidaan oikoa yksilö kerrallaan ja näin muuttaa esimerkiksi nuorten suhtautumista yhteiskuntajärjestelmään.

Sen sijaan pitäisi aidosti miettiä, mitkä rakenteelliset tekijät sulkevat mahdollisuuksia ja tekevät osalle ihmisistä yhteiskuntaan kiinnittymisen vaikeaksi tai suorastaan mahdottomaksi.

Ja kuten tiedetään, jos yksilöltä pudotetaan tulevaisuudennäkymät pois, vaipuu hän nihilismiin ja destruktiiviseen käyttäytymiseen. Kaikki tietävät, miten viikko töissä tuntuu lentävän, kun vain ajattelee sitä ihastusta jonka kanssa on sovittu tapaaminen viikonlopuksi. Tai miten innokkaana ihmiset odottavat lomamatkaa. Mutta jos suljetaan efektiivisesti ”häviäjät” pois normaalin kanssakäymisen ja empatian piiristä, viedään heiltä samalla pois kaikki toivo.

Ajan henki?

Yksi asia mitä sietää miettiä myös on se, miksi me olemme kehittäneet sellaisen yhteiskunnallisen tilanteen, jossa toisten ihmisten kanssa toimiminen tai heihin kontaktin luominen on tehty äärimmäisen monimutkaiseksi.

Ehkä ihmissuhderiman nousu, työelämän koveneminen ja yhteiskunnan ilmapiirin muuttuminen lyhytjänteisemmäksi ruokkivat yksinäisyyden kasvua. Silloin vääjäämättä ne ihmiset, jotka kokevat itsensä jollain tavoin heikommiksi, putoavat ensin yksinäisyyden kuiluun. Siksi on hyvä puhua yksinäisyydestä sekä yksilön että yhteiskunnan ongelmana.

Ihmiset pelkäävät toisiaan ja erityisesti he pelkäävät lastensa puolesta, mikä johtaa vapauksien supistamiseen ja yksilökeskeisyyteen. Tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että nuorten yhteenkuuluvuus niin perheisiinsä, ystäviinsä ja kuin harraste- ja kouluyhteisöönsäkin on viime aikoina heikentynyt.

Henkilökohtaiset liitot ja kumppanuus – ne inhimillisen vuorovaikutuksen muodot, joille persoona, henkilö, rakentuu – menettävät merkitystään; yksityistävät ja yksinäistyvät yksilöt korvaavat niitä suhteellaan järjestelmään.

Sen sijaan että yksilön ongelmat _yksilöllistetään_, pitäisi nähdä että sosiaaliset suhteet tarvitsevat aina kaksi henkilöä. Auttakaa läheisiänne, halatkaa heitä. Älkääkä herrantähden pyytäkö heitä avautumaan ongelmistaan ja siten kategorisoiko heitä ”häviäjiksi”. Menkää kylään, tilatkaa pizza ja katsokaa leffa, ei sen enempää. Järjestäkää pari luotettavaa ystäväänne vale-deiteille masentuneet henkilön kanssa, se parantaa hänen mielialaa ja nostaa hänen itsetuntoaan enemmän kuin tuhat terapiaistintoa. Sukulaisia kuuluu ja pitääkin auttaa, se on meidän luontomme. Vuorovaikutus vaatii aina _kaksi_ osapuolta, jos määrittelemme osan ihmisistä kategorisesti ”häviäjiksi” ja kieltäydymme heidän seurastaan, olemme hukassa.

Mikä avuksi?

Näyttää siltä ettei yksinäisyys näytä noudattavan homofiliaperiaatetta, jonka mukaan elämäntavoiltaa ja -tilanteiltaan sekä sosiekonomiselta asemaltaan samankaltaiset ihmiset pyrkivät rakentamaan keskenään sosiaalisia suhteita.

Yksinäiset näyttävät olevan syystä tai toisesta kyvyttömiä itsessään ratkaisemaan tätä dilemmaa.

Yhteisöllisyyden rapautuminen, invidualismi, sekä yksilön vapauksien ja oikeuksien ihanne saattaa lisätä yhteiskunnassa yksinäisyyttä. Sitä tullaan todennäköisesti korvaamaan erilaisilla toimenpiteillä, kuten organisoidulla ystävätoiminnalla, päiväkahviloilla, halikerhoilla yms. Tämä on hyvä asia. On kuitenkin syytä esittää kysymys, että tavoitetaanko niillä niitä eniten tarvitsevat ja ovatko ne tarpeeksi matalan kynnyksen takana?

Yhtäältä uhkakuvana on niiden redusoituminen vakavamielisiksi suoritteiksi, joiden tarkoituksena on tarjota ihmisille esteettisiä, henkisiä ja seksuaalisia ”elämyksiä”, kun taas toisaalta pelkkä tavallinen läsnäolo ja oleminen koetaan sietämättömäksi. Mutta jos kritisoimme sitä, sorrummeko silloin naturalistiseen virhepäätelmään? Jos otamme lähtökohdaksi sen, että hyvinvoinnin kasvaminen on itseisarvo, voimme esittää kysymyksen kasvattaako tällainen toiminta yleistä hyvinvointia, ja tehdä päätöksemme sen perusteella.

Pohdittavaa

  • Kodin vastuu? Kaverit, joilla oli korkeakoulutetut vanhemmat menestyivät huomattavasti verrokkeja paremmin ja päätyivät useammin akateemisiin opintoihin ja heillä oli harrastuksia.
  • Peruskoulun loppumisen nivelkohta? Viiden minuutin keskustelutuokion perusteella annetaan nuoren valita jatkokoulutuspaikka, onko näkemys maailmasta tarpeeksi laaja? Onko turhia koulutuksia liikaa?
  • Sosiaaliset taidot? Peruskoulussa ei ollut minkäänlaista yhteisöllisyyttä eikä sosiaalisia taitoja opeteltu mitenkään. Lisäksi ikuinen kiusaamiskeskustelu.
  • Maslow’n tarvehierarkia? Ihmiskontaktien puute. Hyväksynnän puute. Ymmärryksen puute. Rakkauden puute.
  • Avun hakeminen? Poikien kynnys hakea apua ja osoittaa haavoittavuuttaan laahaa valovuoden tyttöjä jäljessä. Tämä on muuttumassa.
  • Kenelle puhua? Puuttuuko ”se yksi ihminen kenen kanssa jutella”

Leave a Comment

Filed under Artikkelit

Mikä ihmeen singulariteetti?

brain

Jotkut transhumanistiset ajattelijat ounastelevat, että tulemme tulevaisuudessa saavuttamaan pisteen, jossa teknologisesta kehityksestä tulee niin nopeaa, että kehityskäyrästä tulee käytännöllisesti katsoen pystysuora (ainakin joksikin aikaa). Tämä tarkoittaa sitä, että hyvin lyhyen ajanjakson kuluessa maailma voisi muuttua lähes täydellisesti. Tätä hypoteettista pistettä sanotaan singulariteetiksi.

Singluratiteetin voi nähdä jonain sellaisena tapahtumahorisonttina, jonka taakse emme pysty näkemään. Emme siis voi kun arvuutella, mitä sen toisella puolen on. Termi singulariteetti on lainattu astrofysiikasta, jossa se tarkoittaa suunninpiirtein seuraavaa:

Esimerkiksi mustan aukon keskuksen ajatellaan olevan singulariteetti, jossa rajallinen massa on tiivistynyt äärettömän pieneksi pisteeksi, jolloin myös sen tiheys on ääretön. Tätä pistettä ympäröi tapahtumahorisontti, jonka sisällä pakonopeus mustasta aukosta ylittää valonnopeuden, eikä edes säteily pääse enää pakenemaan sen ulkopuolelle

Tulevaisuuden kasvu nähdään usein lineaarisena, vaikka todellisuudessa se on eksponentiaalinen. Evolutiivinen kehitys on myös ollut eksponentiaalista, joten teknologinen evoluutio on hyvinkin ennalta-arvattavissa – emme vain pysty tarkastelemaan sen yksityiskohtia. Emme pysty ennakoimaan yksittäisen molekyylin liikkeitä, mutta pystymme tarkastelemaan kokonaista systeemiä termodynamiikan lakien avulla hyvinkin tarkasti. Tähän mennessä teknologisessa kehityksessä on käytetty yhtenä mittarina Mooren lakia, joka on pitänyt pintansa itsepäisesti tähän päivään saakka.

Transhumanismi

Tietointensiivinen ja teknologiaa hyödyntävä, mutta samallla elämyksiä ja unelmia etsivä yksilö, ajautuu kohti yhdenmukaisuutta kun identiteetti rakennetaan kuluttamisen kautta.

Tällä hetkellä trendikkäitä ovat sukupuolikorjausleikkaukset, homoliitot ja sukupuolirajojen hämärtyminen. Miesten kosmetiikka on yksi nopeasti kasvavista aloista. Ei varmastikaan kestä kovin kauaan, kunnes haluamme geenimanipuloida itseämme ja lapsiamme lisääntyvän ulkoisen kilpailukyvyn vuoksi:

Joskus väitetään, että sukusoluvalinta- ja geenimanipulaatiotekniikoiden kehittynyt käyttö johtaisi ihmisyksilöiden ominaisuuksien ei-toivottuun yhdenmukaistumiseen. Tietynlaisten erojen tasoittumista onkin odotettavissa, jos esimerkiksi haluamme että kaikilla on mahdollisuus olla synnynnäisesti terveitä, vahvoja, älykkäitä ja viehättäviä

On kuitenkin huomattava, ettei perinteisin keinoin ole mahdollista päästä halutulle kehitystasolle – ainakaan sellaisella aikataululla, jonka me ihmiset aina vaadimme.

Aina kun näen uutisen seksuaalirikollisten sukupuoliviettiä alentavista lääkehoidoista tai kun joku ihminen on syönyt itsensä hengiltä, tulee mieleeni väistämättä mielikuva karvattomista apinoista. Evoluutiossa ei ole tapahtunut muutoksia itse DNA:n molekyylirakenteessa viimeiseen 10 000 vuoteen, vaan kehityksemme on tapahtunut lähinnä kulttuurievoluution muodossa. Siksi teknologian integroiminen biologiseen kehoon on mielekäs vaihtoehto geeniterapian ohella, tällöin puhutaan Kyborgeista.

Vai mitä sanoisit kehosta, joka oni immuuni ikääntymiselle ja taudeille ja jota voitaisiin päivittää ja korjata helposti? Tekniikka ja ihmisen ja koneen välinen rajapinta mahdollistavat kaiken tämän. Viime vuosien nopea kehitys aivorajapintojen soveltamisessa lääketieteessä tuo väistämättä mieleen mahdollisuudet hyödyntää niitä myös ihmisen kyvykkyyksien lisäämiseen, esimerkiksi lisäämällä yksilön muistikapasiteettia tai vahvistamalla aisteja:

Tulevaisuuden kyber-ruumis tulee olemaan ilmeisesti yhdistelmä geenimanipulointia, hard- ja softwarea sekä erilaisia henkilökohtaisesti räätälöityjä teknologisia ratkaisuja.

Robotisaatio

Aikaisemmin ajateltiin työn tehostamisen lyhentävän työviikkoa. Kuusikymmentäluvulla puhuttiin jopa 3 päivän työviikosta ja päiviteltiin mitä kaikella ylijäävällä vapaa-ajalla tehtäisiin. Toisin kuitenkin kävi: työssäkäyvät tekevät yhä pitempää päivää, yhä huononevilla työehdoilla ja monet heistä joutuvat tekemään kahtaa työtä, kun toisaalla toinen puoli väestöstä ei tee yhtään mitään töitä, jolloin turhautuminen puretaan heihin väkivaltafantasioina.

Maatalousyhteiskunnassa herättiin aamulla lypsämään lehmät, koska illalla piti syödä. Vaihtoehtona oli kuolla nälkään. Tällä hetkellä yksi mies ja työkone pystyvät hoitamaan itsenäisesti kokonaisen pellon. Ihmisten funktioksi on jäänyt tuottaa tavaroita ja palveluita yhä kiihtyvämmällä tahdilla. Toisaalta, kuitenkin odotetaan, että ihmisten täytyisi nousta samalla motivaatiolla töihin kuin silloin ennen. Siinä on selkeä ristiriita.

Tiesitkö, että on olemassa enemmän autiotaloja kuin kodittomia, mutta taloja ei voida antaa heille, koska se ei olisi oikeudenmukaista. Siksi aina tarvitaan jokin syy miksi henkilölle annetaan jotain. Sellaisia on mm. lapsuus, vanhuus, työkyvyttömyyseläke, vammaisuus, syvä masennus jne. ja lista vain jatkaa kasvamistaan. Tulevaisuudessa isolle porukalle ei vain yksinkertaisesti löydy töitä. Me emme vain ole osanneet mukautua tähän muuttuneeseen tilanteeseen. Perinteisesti yksilöllä on ollut moraalinen velvoite työntekoon, josta on täytynyt pitää kynsin hampain kiinni, vaikka työ olisi ns. ”turhaa”.

Mutta jos kaikki jäisivät kotiin makaamaan yhteiskunta romahtuisi!

Väärin. Katsotaampa tilastoja: tuottavuuden ja työttömyyden välillä on selvä korrelaatio. Ihmiset siis sopeutuvat ympäristöönsä, niin kuin ovat tehneet jo ammoisista ajoista lähtien. Työn tuottavuus on noussut tasaisesti, mutta palkkakehitys on seisahtunut ja kasvanut ainoastaan johtoportaan tehtävissä. Työviikot ovat pidentyneet ja varallisuudet keskittyneet – eli raha on mennyt rahan luokse.

Nykyajassa on nähtävissä seuraavanlainen kehityskulku:

  1. Automaatio lisääntyy työpaikoilla
  2. Automaatio korvaa kiihtyvällä tahdilla työntekijöitä
  3. Kun robotit tulevat ihmisten rinnalle, uusia työpaikkoja ihmisille ei enää luoda

Alat, joita robotisaatio-aalto tulee kannibalisoimaan ensimmäisenä ovat: kuljetus, koulutus, rakennus, tuotanto ja vähittäiskauppa. Näillä aloilla juuri mikään ei ole muuttunut viimeiseen 50 vuoteen. Esimerkiksi kassahenkilön tai kokoonpanotyöntekijän työt ovat niin monotomisia, ettei ole mitään järjellisiä syitä ylläpitää sellaisia.

Kuvitellaanpa tilanne, että henkilö saa potkut. Mitä sitten tehdään? ”No ainahan pääsee töihin McDonaldsiin”. Ei pääse, sillä robotit veivät duunit.

Mutta koska miten meidän ekonominen järjestelmä on rakennettu – eli jokaisen kansalaisen pitäisi olla päivätöissä – tulevat taantumat ponnahtamaan pinnalle tasaisella tahdilla ja massatyöttömyys lisääntymään. Se ei tarkoita, että me kaikki joutuisimme köyhäintaloon, vaan esimerkiksi absoluuttisen köyhyyden ennustetaan laskevan 90% seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana:

Automaatioon ja rakennemuutokseen liittyvät haitat ja hidasteet eivät kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että murros lisää tuottavuutta, luo uutta vaurautta ja kasvattaa jakovaraa. Uuden vaurauden oikeudenmukainen jakautuminen nousee yhteiskuntarauhan kannalta sitä tärkeämmäksi, mitä suuremmasta ja nopeammasta murroksesta on kysymys.

Maailman täytyy vain muuttua, ja päästää irti vallitsevasta 9-to-5 ajattelusta, jota yritettään ylläpidetään koirahoitoloilla ja paperinpyörittelijöillä. Joko leikataan työaikoja, niin kuin viime vuosisadan alussa tehtiin, kun tehdastyöläisten työaika lyhennettiin 14-16 tunnista 8 tuntiin, tai sitten ylläpidetään työttömien armeijaa ja luodaan alati kiristyvää luokkayhteiskuntaa.

Robotiikkaan liittyy myös läheisesti monia oikeudellisia avainkysymyksiä. Perinteinen näkemys on ollut sellainen, että lainsäädäntö mukautuu teknologisiin uudistuksiin pienellä viiveellä. Aivan keskeisimpiä avainkysymyksiä ovat esimerkiksi seuraavat:

  • Jos hoivarobotti satuttaa ihmistä, kuka on vastuussa?
  • Jos robottiauto ajaa kolarin, kuka on korvausvelvollinen?
  • Jos robotti luo itsenäisesti sisältöä, niin kenellä on siihen tekijänoikeus?
  • Jos robotti rikkoo sodankäynnin liittyviä sääntöjä, esimerkiksi Geneven sopimusta, mitä sitten tehdään?
  • Jos robotit tekevät 98% kaikesta työstä, kuinka robottien työtä verotetaan? Entä miten verovarat jaetaan?

Uhkakuviakin on. Koneiden pelätään syrjäyttävän inhimislliset perusarvot, mekanisoivan elämää sekä vääristävän suhteemme luontoon, kehoon, työelämään, seksiin ja kultuuriin. Mielestäni pelottavin skenaario olisi keskiluokan tippuminen kokonaan pois ja ”alaluokan” tulevaisuuden näkymien tipauttaminen kokonaan pois, sillä se johtaisi näköalattomuuteen ja nihilismiin. Siksi näitä asioita pitäisi etukäteissuunnitella eikä tehdä niin kuin ihmiskunnalla on tapana, eli reagoida vasta sitten kun on hätä housuissa.

Niin tai näin, tulee robotisaatio lopulta johtamaan toiseen älykkääseen lajiin maapallolla. Silloin on mielekästä tutustua termiin..

Posthumanismi

Posthumanistinen asenne on havaittavissa näkemyksessä, että ihminen ei ole muuhun luomakuntaan tai koneisiin verrattuna ylivertainen.

Ihminen on syntyesssään tavattoman typerä. Syntymisen jälkeen alkaa aivojen hidas ohjelmointiprojekti. Valitettavasti ohjelmointi voi joskus mennä pieleen tai se voi olla puutteellista – ei ole takeita, että ajettava koodi on validia. Omaksuttua tietoa pitää kuljettaa eteenpäin hitaalla kulttuurievoluutisella menetelmällä.

Robottitutkija Hans Moravec kuvailee ihmisaivoja seuraavanlaisesti:

Aivomme ei selkeästikään ole tarkoitettu tiedemiesten aivoiksi. Aivojemme ovat kapasiteetiltään erittäin rajoittuneet, ja meidän täytyy käydä läpi erilaisia kouluttautumisprosesseja päästäksemme edes keskinkertaiselle älykkyystasolle. Se on kovaa työtä. Ja kun olemme lopulta saavuttaneet välttävän oppimustason, niin aivomme alkavat rappeutua ja sitten me kuolemme.

On syytä olettaa, että tulevaisuudessa tiedejulkaisujen määrä nousee niin valtaksi, ettei se ole enää ihmisaivoin seulottavissa. Aivoilla ei ole edellytyksiä prosessoida yhä kasvavaa tietomäärää. Ei siis enää riitä, että opiskellaan pidempää yliopistoissa, jonka jälkeen jatketaan aktiivista opiskelua läpi elämän, vaan tarvitaan lisää prosessointitehoa. Ihmisaivot eivät kykene kunnolliseen moniajoon – ne eivät skaalaudu eksponentiaalisesti kasvavan tiedon käsittelyyn, siksi tarvitsemme jatkuvasti tietokoneita avuksemme.

Moravec tulkitsee aiemmin mainitun Mooren lain pohjalta, että tietokoneet ovat vuoteen 2050 mennessä saavuttaneet ihmisen älykkyystason. Mutta tietokoneiden tehokkuuden lisääntymistä tärkeämpää on ymmärryts ihmislajille tunnusomaisista biologisista oppimisprosseista. Näiden integroiminen tekoälyn kehittämiseen voisi tuoda oleellista lisäarvoa kehitykselle.

Olisiko periaatteessa mahdollista, että tietokoneet voisivat suorittaa yhtä älykkäitä toiminnallisia tehtäviä kuin ihmisen? Annettavan vastauksen ytimessä on itse asiassa kaksi keskeistä kysymystä:

  1. Onko ihmisten biologinen rakenne ja toiminta täysin fysiikan lakien mukaista?
  2. Ovatko fysiikan lait mallinnettavissa tietokoneella?

Monet tekoälyjärjestelmät pyrkivät jäljittelemään (simuloimaan) ihmisen ongelmanratkaisutapoja. Ihmisen älyllisten eli kognitiivisten kykyjen matkiminen ei kuitenkään käytännön sovellusten näkökulmasta ole itseisarvo, vaan tavoitteena on mahdollisimman kehittynyt koneäly. joka voi tarvittaessa perustua mihin tahansa tekniikoihin. Transhumanismiliiton sivuilla kerrotaan seuraavaasti:

Potentiaalisina etuina on ainakin turvallisuus — inhimillisellä älyllä olisi myös inhimillisiä heikkouksia (kuten egoistisia taipumuksia), kun taas puhtaalta pöydältä rakennettu keinoäly voitaisiin pyrkiä tekemään mahdollisimman altruistiseksi ja täten maksimoida superälystä koko maailmalle koituva hyöty.

Posthumanismi ei väistämättä tarkoita sitä, että ihmiset häviäisivät maailmankartalta toisen älykkään lajin toimesta, vaan eräänlainen sulautuminen tekoälyn kanssa on hyvin todennäköinen skenaario. Ihmisten kuolonhetkellä voitaisiin muistot ajaa (upload) tietokoneelle, jolloin sukulaiset voisivat halutessaan keskustella kuolleen sukulaisen kanssa. Sen voisi nähdä eräänlaisena evolutiivisena harppauksena, jossa ylivertainen robo sapiens syrjäyttää vanhentuneen homo sapiensin.

Mutta miten se tapahtuu? Siihen tulee vaikuttamaan keksinnöt, jotka eivät ole niin kaukana tulevaisuudessa kuin kuvitellaan. Tarvitaan..

Asennemuutos

Jotta ymmärtetään kuinka dramaattisesti kaikki voi muuttua, voidaan kuvitella esimerkiksi seuraavanlainen ajatusleikki: Mitä jos keksittäisiin täydellinen valheenpaljastuskone? Se olisi sataprosenttisesti oikeassa ja äärimmäisen helppokäyttöinen. Sellainen olisi kaikilla ja sitä pystyisi kantamaan mukanaan taskussa. Miten maailmamme muuttuisi?

Mietitäänpä. Ainakin ensimmäiseksi työskentely rikosoikeudessa muuttuisi koska kaikki oikeudenkäynnit kestäisi 30 sekuntia sen jälkeen kun tuomari on kysynyt ”oletteko syyllinen?”. Entä työhaastattelut? ”Oletteko ahkera ja luotettava työntekijä, kyllä vai ei?”. Entäpä valtionpäämiesten väliset keskustelut? ”Onko teillä taka-ajatuksia, rakennatteko ydinasetta?”. Ainakin läpinäkyvyys ja luottamus lisääntyisi valtavasti.

Kun keksitään Star Trekistä tuttu replikaattori, jolla pystyy valmistamaan kotona mitä tahansa esineitä, siirtyy ihmiskunta kertarysäyksellä kehityksen seuraavaan vaiheeseen. Ensimmäisiä prototyyppejä replikaattorista on jo valmistettu. Replikaattorin idea on valmistaa molekyylejä – lähinnä hiiltä – tavallisista materiasta; vedestä, maasta ja metaanikaasusta, joita kaikkia on ympärillämme yllin kyllin. Mitä tehdä ensimmäisenä sellaisella laitteella? Tietysti toinen replikaattori, ja sitten toinen ja kolmas. Aivan kaikki tulee muuttumaan. Millainen on maailma jossa kaikesta on ylitarjontaa? Täytyy ottaa huomioon, että kaikki yhteiskunnat perustuvat tarpeisiin, kaikki kulttuurilliset arvot perustuvat tarpeisiin.

Jos voit asua erämaamökissä, valmistaa kaiken itse, kommunikoida hologrammin avulla ja aseistua päästä varpaisiin, niin mitä jää jäljelle? Meidän koko olemassaolomme perustuu tarpeiden tyydyttämiseen. Sen jälkeen ei olisi olemassa enää koko ihmistä, sillä iihminen voi esiintyä vain halujensa tuoman toiseuden kautta!

On periaatteessa kaksi tödennäköisintä skenaariota: (1) joko siirämme katseemme virtuaalimaailmoihin, tai (2) lakkaamme yksinkertaisesti olemasta ja muutumme roboteiksi. Tietysti olisi ”hienoa” jos ihmisapinat voisivat elää keskenään täällä, mutta on hyvin vaikeaa nähdä sen olevan mahdollista. Oletetaan pienenä ajatusleikkinä tilanne, jossa jokainen pystyisi valmistamaan ydinreaktorin takapihalleen. Kuinka estämme kaikenlaisten kahelien maailmantuhoamisyritykset? Valjastamme tietysti teköälyn ja poliisirobotit vahtimaan meitä, fiksuina ihmisinä ohjelmoimme robotit noudattamaan Asimovin robotiikan lakeja etteivät ne vahingoittaisi meitä. Mutta siinäkin tapauksessa joku vain hakkeroisi tietokoneet toimimaan tahtonsa mukaan, tai valmistaisi omia robottejaan jotka taistelisivat niitä toisten robotteja vastaan. Katsotaan asiaa miltä suunnalta hyvänsä, aina päädytään ihmisten kannalta katastrofaaliseen lopputulokseen.

Biologiset aivot nykymuodossaan ovat turhan primitiiviset pitääkseen yllä kovinkaan kestävää ihmiskuntaa. Virheet ovat inhimillisiä, ja aivojen varhaisimmat osa-alueet – kuten primitiiviset vaistot, adrenaliini ja tunnekuohut – ovat haitallisia ihmiskunnalle. Ihmisapinoilla on liikaa vaikeuksia rajoittaa tai hillitä itesään: yksi häiriintynyt yksilö saattaisi pilata kaiken tekemälllä laajennetun itsemurhan. Saimme tähtien ydinenergian käyttöömme liian aikaisin, tuskin kehitys tulevaisuudessa tuo mitään vähemmän pelottavampaa tilalle.

Entä se kolmas vaihtoehto? Se, että ihmiset pystyisivöt keskenään sopimaan jonkinlaisen yhteiskuntasopimuksen? En pidä sitäkään mahdollisena, koska me jaamme keskenään ideoita, tavaroita ja muuta sellaista vain koska meidän on pakko. Kun replikaattoreiden jälkeen elämme täydellisessä yltäkylläisyydessä, emme jaa keskenään enää mitään. Menetämme mielenkiintomme toisiamme kohtaan kokonaan; jokainen voi kotitietokoneellaan pyörittää halutunlaista virtuaalimaailmaansa.

Tapaamme kuvitella kaukaisen tulevaisuuden yleensä siten, että sijoitamme tämän hetkisen muotomme sinne. Mutta sellainen on typerää. Miettikää jotain meidän meressä elänyttä muistaista esi-isäämme ja miten hölmöä sellaisen olisi ollut miettiä miltä kalojen yhteiskunta näyttäisi miljoonien vuosien päästä. Kalat olisivat tulevaisuudessa kokonaan toinen laji! Siksi robotit (tai mitkä hyvänsä) naureskelevat tulevaisuudessa, miten alkeellisia me olimme. Tämän vuoksi ei ole syytä ahdistua! Tämä kaikki on tapahtunut menneisyydessä lukemattomia kertoja aikaisemminkin.

Mutta mikä meidän muotomme tulevaisuudessa onkaan, tulee sillä olemaan muutamia perustavanlaatuisia ongelmia setvitettävinään. Niitä ovat mm..

Todella Pitkä Aika ja Eksistentiaaliset riskit

Eksistentiaalinen riski tarkoittaa elämän mahdollistavan maapallon säilymistä, tai lopullisesti ja peruuttomasti toivotunlaisen kehityskulun estymistä.

Eksistentiaaliset riskit ovat eri asia kuin ihmiskunnan historian aikana tapahtuneet katastrofit. Esimerkiksi maailmansodat, nälänhätä tai pandemiat ovat olleet todella tuhoisia niistä ensisijaisesti kärsineille, mutta eivät horjuttaneet ihmislajin absoluuttista olemassaoloa.

Mitä tulee elämän edellytyksiin, niin energiasta ei pitäisi tulla pulaa tulevaisuudessa, koska auringon fuusio-energiaa voidaan hyödyntää vielä pitkän aikaa. Ja auringon hiipuessa tulee ongelmia joka tapauksessa, ellemme pysty siirtymään toiseen tähtijärjestelmään. Tutkijat ovat väläytelleet galaksimme uloimpien planeettojen kolonisaatiota, elinehtojen käydessä tukalammaksi omalla planeetallamme.

World Transhumanist Assosiationin yksi perustaja Nick Boström on listannut mm. seuraavanlaisia eksistentiaalisia riskejä:

  • Ydinsodan tai asteroidin aiheuttama ydintalvi.
  • Todellisuutemme on tietokonesimulaatio, josta katkaistaan virrat.
  • Vapaaksi riistäytyvä, itsestään replikoituva nanorobotti, joka syö sirkkaparven lailla kaiken orgaanisen aineksen.
  • Globaali ilmastonmuutos, joka tekee hiileen perustuvasta elämästä mahdotonta planeetallamme.
  • Hallitsematon geneettisesti muunneltu supervirus.

Faktisesti todentuntuisin riski on kuitenkin mielestäni maapallon äärelliset resurssit. Esimerkiksi avaruuteen sijoitettaviin aurinkopaneeleihin ei ole saatavilla alkuaineita kuin pieni rajattu määrä, joten joutuisimme louhimaan avaruudesta raaka-aineita ennen pitkää.

Mutta niinkuin aina, on tulevaisuuden ennustaminen äärimmäisen vaikeaa, ja juuri koskaan ei ennustukset ole osuneet oikeaan. Esimerkiksi uusi WTC-iskujen kaltainen tapahtuma voisi muuttaa tulevaisuuden suuntaa kertaheitolla ennustamattomalla tavalla. Siksi ennustuksissa pyritään vetämään suuria makrotason linjauksia, eikä ennustamaan yksittäisiä tapahtumia, koska niissä on aivan liikaa muuttujia.

Kuitenkaan ideoita ei pidä koskaan torpata vain sen vuoksi, että ne kuulostavat uskomattomilta:

Do not judge propability of things by the strangeness of their consequences

Luonnontieteilijöiden lisäksi transhumanismi-keskusteluun toivoisi osallistuvan enemmän filosofeja ja muita humanisteja. Toistaiseksi keskustelu on ollut tavattoman yksipuolista ja eräänlaisessa vahvisturharhassa pyöriminen pitää keskustelun kaltaiseni teknologiaoptimistien yksipuolisena saarnaamisena.

Linkkejä

Leave a Comment

Filed under Artikkelit

Verkkokeskustelukulttuuri

mouth_microphone

Olen hieman harmissani keskustelukulttuurin näivettymisestä ja yksipuolistumisesta. Mutta taidan olla ajatukseni kanssa yksin, sillä muu maailma nykyään tuntuu olevan tavattoman visuaalinen.

Kutsun sitä ”ulkoisen tehokkuuden maksimoimiseksi”. Sillä siinä luentojen ja puheiden pitäjät tarttuvat helppoihin temppuihin ja sortuvat tunnepitoiseen sananhelinään.

Sellaisessa verbaalissa taistossa ihmiset vain miettivät, mitä aikovat sanoa seuraavaksi kuuntelematta muiden puheenvuoroja. Kuulostaako tutulta? Kyseessä on tietysti netistäkin tuttu keskustelukulttuuri.

Argumentointi verkossa toimii hieman pyramidi-mallin mukaan. Alle koostamani lista on näkemykseni perinteisestä verkkokeskustelusta:

  1. Solvaus lukematta tekstiä
  2. Solvaus luettuaan tekstin, mutta antamalla ymmärtää ettei sitä luettu (kts. ”tldr”)
  3. Pelkän kirjoitusvirheen nostaminen esiin
  4. Ad Hominem – kirjoittajan ulkonäön arvostelu tai hänen olemuksen kritisointi
  5. Kirjoituksen sävyn kritisointi ilman argumentointia
  6. Kehotus tutustumaan annettuihin lähteisiin ilman argumentointia
  7. Valikoitujen otteiden lainaaminen heittomerkein ja selittäminen miksi ne ovat väärin
  8. Kokonaisvaltainen vastaus ja asianmukaiset lähteet

Eniten esiintyy alimman tason tapauksia ja ylöspäin mentäessä niiden määrä vähenee, koska sellaisten kirjoittaminen vie aikaa ja resursseja, tai se vaatisi älyllistä kapasiteettia.

Pienessä verkkoyhteisössä esiintyy eniten ylätason tapauksia. Mutta kun käyttäjäkunta kasvaa, alkaa käyttäjien keski-ikä pudota yleensä huomattavasti. Se lisää häiriökäyttäytymistä, kunnes osa käyttäjistä siirtyy uuteen paikkaan ja sykli alkaa ikään kuin alusta. Mutta voi käydä myös toisinpäin, jos alkuperäinen käyttäjäkunta koostui pelkästään lapsista, niin keski-ikä alkaakin nousta (esim. Facebook).

Kannattaa siis tarkkailla käyttämääsi keskustelukanavaa, meneeko suurin osa ajasta toisten loukkaamiseen ja loukkaantumiseen? Jon näin on, niin miksi? Kun sukelletaan syvälle kaninkoloon, huomataan meihin syvälle juurtuneet käyttäytymismallit ja voidaan tuoda jotain todellista lisäarvoa keskusteluun.

Leave a Comment

Filed under Sekalaiset

Itsekontrolli ja tahdonvoima

family_portrait

Aivotutkimukset ovat paljastaneet, että eri aivoalueet aikuistuvat eri tahtiin. Ensimmäisenä kehittyvät kehityshistoriallisesti vanhimmat osa-alueet, niin kutsutut lisko-aivot, ja vasta viimeisenä aivojen otsalohkot eli frontaalialue. Aivokuoren muutokset jatkuvat tutkitusti vähintään 20 ikävuoteen, ja joidenkin tutkijoiden mukaan aivot saavuttavat lopullisen rakenteellisen muodon vasta 25 vuoden iässä.

Otsalohkojen voidaan ajatella olevan kuin aivojen lennonjohto: niitä tarvitaan, kun ihminen arvioi, mistä kulloinkin on kysymys ja miten siihen kuuluisi reagoida.

Useimmat nyky-yhteiskuntaa riivaavista ongelmista – kuten addiktiot, ylireagoinnit, rikokset, perheväkivalta, kulutusluotot, ei-toivotut teiniraskaudet, alisuoriutuminen koulussa ja työpaikoilla, liikunnan vähyys – kaikki liittyvät jollain tavalla tahdonvoimaan.

Yleinen harhaluulo on, että tahdonvoima ja itsekontrolli on jotain, jota käytetään vain tarpeen vaatiessa. Esimerkiksi, kun on kiusaus tehdä jotain kiellettyä. Mutta itseasiassa se on juuri päinvastoin. Tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmiset käyttävät keskimäärin kolmesta neljään tuntia päivässä vastustaen mielihalujaan. Lisäksi itsekontrollia käytetään paljon muuhunkin, kuten ajatusten tai tunteiden kontrolloimiseen. Voidaankin sanoa, että ihmiset käyvät jatkuvaa kamppailua tahdonvoimansa kanssa.

Tutkimuksissa on havaittu valintojen (decisions) tekemisen vähentävän myöhemmin tahdonvoimaa (willpower), eli kykyä hillitä mielihalujaan. Samaa energiavarastoa, jota käytetään itsensä kontrollisoimiseen, käytetään siis myös valinnanteossa. Ne ovat käytännössä sama asia:

Kun ihmiset joutuivat tekemään ensiksi monivalintatehtäviä, pärjäsivät he myöhemmin heikommin itsekontrollia vaativissa tehtävissä. Toisaalta, jos taas itsekontrollia koeteltiin ensiksi, ihmiset tekivät jälkeenpäin huonompia monivalintoja ja tuppasivat menemään siitä mistä aita on matalin. Tämänkaltainen käyttäytyminen voi johtaa itselle haitallisiin päätöksiin tai jopa kokonaan valintojen välttelyyn.

Yhdysvaltain presidentti on fiksu mies, hän käyttää vain yhdenlaista pukua ja kravattia. Yhdysvaltain kiireisimmällä miehellä on paljon tärkeitä päätöksiä ja valintoja tehtävänään, joten hän ei halua kuluttaa energiavarastojaan miettimällä, mitä syödä aamupalaksi tai mitä laittaa aamulla päälleen. Sellaiset rutiinit ovat salaisuus suurempaan työtehokkuuteen. Mitä useampi askare hoituu automatiikalla, sitä enemmän tahdonvoimavarastossa on jäljellä vaativimpiin tehtäviin.

Psykologian professori Roy Baumeisterin mukaan itsekontrolli on kuin lihas, jota voidaan treenata, myös aikuisiällä. Kun yksilön tahdonvoimavarasto on käytetty loppuun, hän ei kykene enää itsekuriin. Onneksi tahdonvoima uusiutuu ajan kanssa, eli varasto täyttyy uudelleen, samalla tavalla kuin lihakset palautuvat treenin jälkeen:

Halu kieltäytyä syödä epäterveellistä ruokaa, polttaa tupakka tai pidäyttäytyä alkoholista … kaikki sellainen vie tilaa samasta energiavarastosta. On vain yksi tahdonvoimavarasto, ja se on rajoitettu. Jos käytät sen kaiken yhteen asiaan, sitä jää vähemmän muihin.

Kuuluisassa Stanfordin vaahtokarkkikokeessa 4-vuotias lapsi laitettiin istumaan yksin virikkeettömään huoneeseen vaahtokarkin kanssa, ja lapselle luvattiin vielä toinenkin vaahtokarkki, jos hän jaksaisi odottaa vartin. Jos lapsi ei jaksanut odottaa varttia, hän sai vain yhden vaahtokarkin. Lapsista vain 30 % jaksoi odottaa vartin saadakseen enemmän vaahtokarkkia. Myöhemmin tutkijat havaitsivat, että ne lapset jotka jaksoivat odottaa vartin, pääsivät huomattavasti useammin yliopistoon kuin verrokit.

He pitävät kokeen tulosta merkkinä siitä, että puhtaan älykkyyden sijaan menestymisen ratkaisee pikemminkin kärsivällisyys.

Roy Baumeister sanookin, että paras taito jonka voit opettaa lapsellesi, on itsekontrolli. Hyvällä itsekontrollilla varustetut ihmiset pärjäävät paremmin työelämässä: heillä on enemmän kurinalaisuutta, periksiantamattomuutta, ja ovat parempia tekemään rationaalisia valintoja. Muiden ihmisten kanssa työskentely on helpompaa, kun pystyy pitämään mölyt mahassa ja kuuntelemaan muita. Sellaiseen ihmiseen luotetaan enemmän – tutkimusten mukaan bisneksenteossa suositaan luotettavimpia pidettyjä kanssakumppaneita.

Linkkejä

Leave a Comment

Filed under Artikkelit

Uutisähky

mock_news_lady

Eräässä Timothy Ferrissin kirjassa todetaan seuraavasti:

Toivottavasti olet istuma-asennossa. Jätä voileipä sikseen, jotta et tukehtuisi. Älä anna lasten kuulla tätä. Sanon nimittäin nyt jotakin, joka järkyttää useimpia.

En koskaan katso uutisia, ja viiden viime vuoden aika olen ostanut yhden ainoan sanomalehden, ja senkin vain siksi, että sain sen takia Lontoon Stansteadin lentokentällä alennusta Diet Pepsistä.

Voisin muuten väittää kuuluvani amisheihin, mutta Pepsi ei taida kuulua heidän ruokavalioonsa.

Kuinka hirveää! Kuvittelenko olevani valistunut ja vastuullinen kansalainen? Miten pysyn tapahtumien tasalla? Kerron kohta lisää, mutta odota vielä – aina vain paranee. Luen työsähköpostia noin tunnin verran joka maanantai, enkä ulkomailla ollessani koskaan kuuntele puhelinvastaajan viestejä. En todellakaan koskaan.

Sama ylläoleva tekstipätkä pätee myös itseenikin. En koskaan lue sanomalehteä tai katso uutisia. Selailen ainoastaan YLE uutisten pääotsikot netissä, aikaa tähän menee maksimissaan 5 minuuttia. En koe eläväni kivikaudella tai ahdistu informaatiovajeen takia.

Etkö lue uutisia? Olet outo

Amerikkaa vaivaa liikalihavuus ja työikäisten ennenaikaiset kuolemat – ruokaa on saatavilla enemmän kuin kukaan jaksaa syödä. Siksi on pitänyt kehittää erilaisia dieettejä.

Useimmat ihmiset eivät tule ajattelleeksi sitä, mutta itseasiassa informaatio on samaa aivoille kuin sokeri keholle. Aivan kuten ylensyöntikin, on informaatioähky keholle haitallista, ja huonointa mahdollista informaatiota on uutiset.

Toisin kuin tietokirja tai tutkimuspaperi – mitkä vaativat keskittymistä – voidaan uutisia kuluttaa valtavat määrät vain aivottomasti vastaanottaen. Internetin yleistyttyä onkin alettu puhua, miten haitallista sellainen on aivoille.

Uutiset rajoittavat ajattelutyötä, sillä ajattelu vaatii keskittymistä, ja keskittyminen aikaa. Kun uutiset ovat välähdyksenomaisia ja hyppivät toistuvasti asiasta toiseen, ne eivät anna aikaa asian sisäistämiseen.

Jatkuva informaatiovirrassa oleminen aiheuttaa tutkitusti stressiä, unettomuutta ja fysiologia oireita. On tehty tutkimuksia, miten jotkut koehenkilöiden aivoalueet ovat ikään kuin surkastuneet jatkuvan informaatiotulvann alla. Sellainen pommitus aiheuttaa muistihäiriöitä jopa ruuhkavuosia viettävälle tietotyöläiselle.

Taikasana onneen on ”valikoiva tietämättömyys”. Jos minun tarvitsee tietää jostain tietystä aiheesta jotakin – siis juuri tässä ja nyt – käännyn alan ammattilaisen puoleen. Minulta kesti kauan käsittää seuraava: et voi tietää kaikesta kaikkea.

Yksi ihmiskunnan hienoimmista asioista on ollut juuri se, miten hyvin yksilöt ovat erikoistuneet johonkin specifiin tehtävään. Se vaatii avoimen ja pelottoman ilmapiirin, joka on juuri päinvastaisen iltapäivälehtien luoman dramatiikan kanssa.

Masentavat uutiset

Uutistarinat ovat usein musertavia ja negatiivisia. Päivittäinen pommitus asioista, joihin emme voi vaikuttaa, tekee meistä passiivisempia. Uutistarinat jäytävät meitä, kunnes omaksumme maailmankuvan, joka on pessimistinen, turtunut, sarkastinen ja lohduton.

Lopultakin alamme uskoa, ettemme voi vaikuttaa asioihin ja että maailma on vaarallinen paikka jota voidaan paeta kuluttamisen avulla.

Onkin huomattu, että kaikista masentuneimmat ihmiset ovat uutisnarkkareita ja Alibin kestotilaajia.

Informaatio on siis aikaa vievää, negatiivista, tavoitteidesi kannalta merkityksetöntä ja vaikutuspiirisi ulkopuolella.

Ihmisaivot eivät toimi kovin rationaalisesti käsitellessään uutisia. Jos uutisissa raportoidaan jostakin lentoturmasta, se vaikuttaa negatiivisesti henkilökohtaiseen riskiarviointiin, vaikka riski joutua sellaiseen on sama kuin aina ennenkin.

Koeta nyt nimetä viimeisen puolen vuoden ajalta joku itsesi kannalta merkittävä uutinen, sellainen jonka lukeminen teki vaikutuksen elämääsi. Murto-osa uutisista on millään tavalla ”hyödyllisiä”. On vaikea seuloa massasta ne ”merkittävät” uutiset, sen sijaan me tapaamme lukea ne kaikki. Myös media tietää tämän ja kilpailee sillä: kaiken pitää olla ”uutta” ja ”tuoretta” ja ”liveä”. Se on ovela juoni, joka saa meidät tuntemaan ahdistusta, jos emme ole jatkuvasti takertuneena kiinni tuohon uutisvirtaan – meidän täytyy seurata reaaliajassa kun maanjäristyksen raunioista etsitään eloonjääneitä.

Luitko aamun lehdestä, miten afrikassa upposi laiva ja 100 ihmistä hukkui? Hienoa, mutta mitä vaikutusta sillä on sinun elämääsi?

Nyt kehotankin sinua miettimään kaikkia tänään lukemasia tai näkemisiä juttuja. Mitä vaikutusta sillä oli elämääsi? Jos vastaus on ”ei mitään”, hankkiudu siitä eroon.

kaikki_meni

Yleisimmät median käyttämät sudenkuopat

  • Kolumneissa tai artikkeleissa asetetaan usein premissiksi kaksi keskenään yhteismitatonta asiaa. Esimerkki: ”Mennäkö peruskoulun jälkeen yliopistoon tai amikseen?” (yliopisto ei ole 2. asteen koulutus)
  • Kun taistelu lehtien silmäpareista lisääntyy, täytyy ”huomiotaloudessa” usein ujuttaa otsikkoon jokin provokaatio tai muu syötti. Esimerkkejä: ”Katso kuvat!”, ”Tätä et tiennyt”, ”Testaa oletko..”, ”Oho!..”
  • Itse ”juttu” voikin olla pelkästään toimittajan kirjoittama mielipide, koska sellainen on nopea saattaa valmiiksi, eikä se vaadi taustatyötä. Usein näissä vielä syötetään kirjoittajan ajatusmaailmaa ilman argumentointia. Esimerkiksi: ”on päivän selvää, että Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia”.
  • Kiireessä käännetyt artikkelit ja niissä olevan anglismit, jotka eivät avaudu lukijoille. Esimerkkejä: englanninkielisten sanontojen suomentaminen tai miljoonan ja miljardin sekoittaminen keskenään.
  • Epämääräinen verkkoäänestys rikosuutisen vieressä. Esimerkki: ”Ovatko rikostuomiot suomessa liian lyhyitä?”
  • Epämääräiset tutkimukset ja kyselyt. Tutkimusyhtiöt sekä konsultti- ja viestintätoimistot tuottavat yhä enemmän ”tutkittua tietoa”, joka leviää faktana yleiseen tietoisuuteen. Hälytyskellojen pitäisi soida, jos vastausprosentti on jäänyt 30–40:een, ja osallistuneet ovat olleet tietynlaista valikoitunutta porukkaa.
  • Ääripäiden hakeminen, liiallinen yksinkertaistaminen ja keskustelukulttuurin polarisoituminen. Esimerkkejä: ”äärioikeisto vs. äärivasemmisto”, ”huippupalkat vs. minimipalkat”, ”maailman lihavin mies vs maailman laihin mies”
  • Kielelliset korostuskeinot, jotka luovat aiheen ympärille tarpeettoman synkkyyden. Esimerkkejä: ”karmeaa”, ”hyytävää”, ”järjetöntä”, ”silmitöntä”, ”lohdutonta”, ”dramaattista”
  • Isoilla kirjaimilla kirjoitetut sanat otsikoissa. Esimerkkejä: ”vauva VAARASSA”, ”mäkimiesten ROMAHDUS”
  • Lapset ovat eräs turvallisuuttamme pahimmin vaarantavasta ihmisryhmistä. Tätä uhkakuvaa media rakentaa ja kärjistää: Nuorisorikollisuudestra kirjoittelu on lisääntynyt viimesiten 20 vuoden aikana merkittävästi. Kohulehdistö kertoo nuorisorikollisuudesta enemmän kuin muusta rikollisuudesta ja on poikkeuksellisen kiinnostunut nuorten väkivallasta, erityisesti henkirikoksista. Iltapäivälehdissä ilmoitettujen tekijjöiden iät ovat keskiarvoltaa 10 vuotta alhaisempia kuin rikostilastoissa, ja uhrien keski-ikä iltapäivälehdissä on jopa 20 vuotta alhaisempi kuin todellisuudessa.

Linkkejä

Leave a Comment

Filed under Artikkelit

Pakko saada! – Addiktoitunut yhteiskunta

Janne Viljamaan Pakko Saada! – Addiktoitunut yhteiskunta (2011) kertoo nimensä mukaisesti addiktioista. Tässä poleemisessa kirjassa kyseenalaistetaan nykymaailman suorituskeskeinen elämäntyyli, ja kerrotaan erilaisista riippuvuuksista kuten. alkoholi-, ruoka-, liikunta-, peli- ja työriippuvuudesta.

Kirja on aika lyhyt, ja aiheita riipaistaan vain pintapuolisesti, tosin hauskan huumorin keinoin. Jokaisen kappaleen lopussa on lyhyitä listoja itsediagnoosiin, sekä self-help ohjeita, jos kokee tarvitsevansa sellaisia.

Arvosana: 2.5 Stars (2.5 / 5)

Leave a Comment

Filed under Kirja-arvostelut