Tag Archives: Pelit

Nörtti – New game

Aleksi Delikouras on julkaissut nuorison keskuudessa suosittuja Nörtti -videoita Youtubessa, ja nyt niiden pohjalta on tullut oma kirjakin otsikkolla Nörtti – New game (2012).

Kirjan nörtti (tai DragonSlayer666) on yläasteella oleva tietokoneriippuvainen poika, jonka riesana on mm. toiset nettipelaajat, koulussa olevat pissikset, mutsi ja mutsin kreikkalainen poikaystävä.

Kevyellä huumorilla höystettyä nuorisokirjallisuutta, johon ainakin tällainen vanhempikin nörtti pystyi samaistumaan. Odotan innolla, mitä tämä nuori videokuvaaja / kirjailija saa tulevaisuudessa aikaiseksi. Pysykäämme kuulolla.

Arvosana: 3 Stars (3 / 5)

Leave a Comment

Filed under Kirja-arvostelut

Arvostelussa PSP Street

psp_street

Hankin viime jouluna uusimman PSP:n. Toisin kuin edeltäjämallinsa, PSP Street (mallinimi E-1000) on budjettivehje, josta puuttuu WLAN,  sisäänrakennettu mikrofoni ja siinä on vain yksi kaiutin vanhan kahden sijaan.

Laitteen suositushinta 99€ on kohtuullinen, kunhan muistaa, että laite tarvitsee Sonyn valmistaman muistikorttityypin, eikä näin ollen yleisemmät puhelimissa käytetyt muistikortit toimi. Omaa sisäistä muistia laitteessa ei ole.

Pelit

PSP:n (2005-) seuraaja PS Vita (2011-) on ollut markkinoilla jo pitkän ajan, joten PSP:n pelikirjasto on käytännössä täydellinen, eikä sille enää julkaista pelejä.

Huom! Uudemalla Vitalla pystyy pelaamaan monia PSP:n pelejä, jos ne ovat saatavilla ladattavina versioina laitteen verkkokaupasta.

PSP:n peleistä parhaimmat pelit on tehty japanissa, eikä suurimmasta osasta ole olemassa englanninkielisiä käännöksiä. Olen kokeillut lähes kaikkia pelaamisen arvoisia pelejä (joita ei siis ole paljon), ja seuraavat ovat jääneet positiivisesti mieleen:

  • Patapon 3
  • LocoRoco
  • Shin Megami Tensei: Persona 3 Portable
  • Puzzle Quest: Challenge of the Warlods
  • The Legend of Heroes: Trails in the Sky

Koska PSP on pelilaitteena aluekoodivapaa, sillä voi pelata sekä Amerikkalaisia että Japanilaisia pelejä. Joihinkin japanilaisiin peleihin on tehty fanien toimesta englanninkieliset käännökset, jotka asennetaan japanilaisen version päälle. Kattava lista sellaisista projekteista löytyy esimerkiksi täältä.

Tosin täytyy tähän väliin todeta, että todennäköisin hetki pelata PSP:llä, on sellainen, jossa kannettavaa pelilaitetta käytetään lyhyissä pätkissä (kuten linja-autossa), jolloin kasuaalimmat pelit nousevat oikeuksiinsa. Esimerkkejä sellaisista ovat mm:

  • Mind Quiz
  • Peggle
  • ClaDun x2
  • The Treasures of Montezuma
  • PixelJunk Monsters Deluxe
  • Bust-A-Move Deluxe
  • Jetpack Joyride
  • Luxor: Pharaohs Challenge
  • EA Sudoku

Homebrew

Todellinen syy miksi hankin laitteen, ei ollut PSP:n omat yksinoikeuspelit, vaan aktiivinen homebrew-yhteisö, jonka ansiosta laitteeseen saa kaikkea kivaa. Jotta voit asentaa omia ohjelmia, sinun tarvitsee ”rootata” laitteen mukana tullut firmware uudella. Muutamia esimerkkejä kotikutoisista ohjelmista:

  • snes9xTYL (Super Nintendo emulaattori)
  • gpSP (Gameboy Advance emulaattori)
  • Cave Story (ilmainen Metroid-tyylinen tasohyppely)

Lisäksi PSP:n kuvaruudun 16:9-kuvasuhde on ideaali videoiden katseluun reissun päällä. Videotiedostot täytyy tosin ensin transkoodata sopivan kokoisiksi siihen soveltuvalla ohjelmalla. Laite osaa toistaa H.264-standardilla pakattuja MP4-videotiedostoja.

Linkkejä

Leave a Comment

Filed under Sekalaiset

Ready Player One

Ernest Clinen kirjassa Ready Player One (2012) eletään vuotta 2044, aikaa jolloin ihmiskunta viettää suurimman osan päivistään valtavassa mmorpg:ssä. Pelin alkuperäinen kehittäjä ja ohjelmoija oli salaperäinen miljonäärierakko, jonka pakkomielteenä oli 80-luvun videopelit, elokuvat, televisiosarjat ja musiikki.

Hänen kuoltuaan julkaistaan pelaajille avoin testamentti, jonka mukaan pelin maailman on kätketty joukko mystisiä eastern eggejä. Näin alkaa uskomaton aarrejahti, joka ylettyy jopa virtuaalimaailman ulkopuolelle.

Lukijan täytyy todellakin olla nörtti ymmärtääkseen lukemattomat viittaukset 80-luvun populaarikulttuuriin, vanhoihin animesarjoihin ja klassisiin videopelikonsoleihin.

Kirja oli itselleni todellinen yllätyshitti joka iski lujaa. Jos pidät itseäsi nörttinä, niin lue tämä kirja!

Arvosana: 5 Stars (5 / 5)

Leave a Comment

Filed under Kirja-arvostelut

Magic: The Gathering

Magic: The Gathering (tai tuttavallisemmin Mtg) on vuonna 1993 julkaistu maailman ensimmäinen keräilykorttipeli.

Magiciin julkaistaan tasaisin väliajoin uusia korttisarjoja – eli settejä – joita voisi verrata baseball- tai jääkiekkokorttien kausipäivityksiin. Vuoden 2011 lokakuussa peli käsitti uskomattomat 12246 erilaista korttia! Peli käy läpi jatkuvaa muutosta, mutta perusidea pysyy samana.

Magicin historiaa

Näin jälkikäteen historiaa tarkastellessa vaikuttaa käsittämättömältä, miten kauan saatiin ensimmäisiä keräilykorttipelejä odottaa. Kuitenkin ensimmäiset keräilykortit eli baseball-kortit ilmestyivät jo niinkin aikaisin kuin vuonna 1887. Sen jälkeen, vuosikymmenien kuluessa, lapset alkoivat keksiä mitä erilaisempia käyttötarkoituksia korteille; kuten polkupyörän vanteeseen asennettavana ”läpsyttimenä” tai vaihtoivat niitä keskenään rahaan.

Kesti kuitenkin 100 vuotta ennen kuin kehitettiin ensimmäinen varsinainen korttipeli, jossa samalla korttejä myös keräiltiin. Vuosi oli 1993 ja siitä alkoi Magicin valtakausi. Se poiki paljon matkijoita ja häikäilemättömiä copycatteja. Muita korttipelejä tuli ja meni vuosien saatossa, mutta yksi niistä pysyi vuodesta toiseen pinnalla: Magic.

Magicin alkuperäisenä konseptina oli yksinkertaisin olla helpoin korttipeli maailmassa – koska kaikki säännöt olivat kirjoitettu kortteihin itsessään, ei tarvittu erillistä sääntökirjaa. Myöhemmin, erilaisten korttien lukumäärän lisääntyessä, alkoi pelin kompleksisuuskin lisääntyä. Varsinkin pelin tapahtumien järjestys ja korttien ominaisuuksien kirjoitustapa aiheutti epäselvyyksiä, joka johti lopulta sääntökirjan ja tuomarointisysteemin kehittämiseen.

Aivan Magicin alkuaikoina, 90-luvun alkupuoliskolla, alkoi valtamedia yhdistää sen saatananpalvontaan ja okkultismiin. Kyseessä oli täysin samanlainen ilmiö kuin Dungeons & Dragons pöytäroolipelin kanssa oli aiemmin 70-luvulla ollut. Peliä kuvailtiin ”saatanalliseksi”, koska siinä oli voimakkaita velhoja, jotka tekivät loitsuja ja manasivat hirviöitä. Pelin kehittäjä Wizards of the Coast joutui lopulta taipumaan negatiivisen julkisuuden alla, ja poisti kaikki demoneihin viittaavat kortit pelistään melkein vuosikymmenen ajaksi. Yksittäisenä kuriositeettinä mainittakoon Unholy Strenght -kortti, josta sensuroitiin pois viisisakarainen pentagrammi kaikista uudelleen julkaistuista versioista.

Alkuperäisiin Magicin sääntöihin kuului myös oleellisesti uhkapelaaminen (jota myös anteksi kutsuttiin). Ante-kortteja oli ainoastaan pelin alkuaikoina ja ne piti poistaa pelipakasta, jos ei haluttu pelata ”panoksilla”. Anten tarkoituksena oli estää rich-kid syndrome, jossa pelkästään rahalla voisi tulla ylivoimaiseksi pelissä. Vastaavanlaista analogiaa voisi hakea pokeri-pelistä; pelkästään pelaajan isosta pokerimerkkikasasta ei voida päätellä onko hän ylivertainen suhteessa muihin pelaajiin. Myöhemmin kuitenkin koko Ante-systeemistä luovuttiin pelaajilta tulleen palautteen vuoksi (esim. peliporukoissa kieltäydyttiin pelaamasta tiettyä pakkaa vastaan, tai tehtiin erityinen vasta-strategia toista vastaan yms.). Ante-korttien tehtailu lopetettiin vuonna 1995 ja ne kiellettiin turnauksista.

Julkaisun jälkeen Magic-korttien saatavuus oli heikko ja kysyntä oli isompaa kuin tarjonta. Liikkeet myivät koko varastonsa välittömästi loppuun uuden korttisarjan ilmestyttyä. Kortit alkoivat nopeasti elää omaa elämäänsä pelaajien keskuudessa, ns. ”mustassa pörssissä”. Hintaerot paikkakuntien välillä saattoivat olla hyvinkin suuria, ja joskus jonkin uuden kombon ilmaantuessa saattoi arvottomana pidetyn kortin arvo nousta taivaisiin kaikkien halutessa sellaisia.

Tasapainon löytäminen viiden eri ”maan” kesken oli kehittäjille vaikea urakka. Lopulta kuitenkin erilaisten sattumien, yrityksien ja erehdyksien kautta päädyttiin seuraavanlaiseen yleisjaotteluun:

  • Sininen hallitsi loitsuja vastaan puolustautumisen, mutta omasi vähän hirviöitä, eikä ollut hyvä tekemään vahinkoa.
  • Punaisen puolustus oli heikko (varsinkin lentäviä vastaan), mutta se oli loistava tekemään vahinkoa.
  • Vihreällä oli reilusti hirviöitä ja manaa, mutta ei oikein mitään muuta.
  • Musta oli paras tuhoamaan hirviöitä, mutta loitsuja vastaan heikko.
  • Valkoinen keskittyi puolustamiseen ja oli huono tekemään vahinkoa.

Omia muistoja

Pelasin peliä ahkerasti 90-luvun loppupuoliskolta pitkälle vuosituhanteen yli, aina korttien ulkoasun muuttamiseen saakka. Sitten vain alkoi lähialueen pelaajakunta vähitellen hupenemaan, vanhoista pelipaikoista ei taida yksikään olla enää jäljellä. Harmi.

Itsellä pelikuume oli korkeimmillaan Prophecy-setin aikoihin ja niitä kortteja minulla onkin eniten. Se oli ehkä huonoimpia aikoja alottaa Magicin peluu, sillä Prophecy-setissä oli huonoimpia kortteja joita on painettu.

Pelasimme Legacy-pelimuodolla (jossa saa siis käyttää kaikkia ilmestyneitä kortteja) ja pakkoina taisi olla ne perinteisimmistä perinteisimmät:

Dual landeja tai muita ylitehokkaita kortteja ei kaveriporukassa ollut, joten peli pysyi tasaisena ja mielenkiintoisena.

Magic nykyään

Minulta löytyy vieläkin iso läjä kortteja, poiskaan kun en ole raaskinut myydä. Löysin netistä sattumalta aktiivisen suomalaisen foorumin, jossa kortteja vaihdellaan ja myydään. Peliseuraakin luulisi löytyvän kysymällä.

Vieläkin joskus tulee kaiholla selailtua kortteja osoitteessa magiccards.info, siellä kun on kuvineen päivineen listattuna kaikki julkaistut kortit. En todennäköisesti ymmärtäisi mitään näiden uusien korttien kyvyistä ja ominaisuuksista, mutta silti voisin hypätä suoraan kesken pelin toisen tilalle.

Unohda sääntökirjat, sillä pelin oppii parhaiten muiden seurassa! Ja siinä piileekiin Magicin taika: Huoletonta hauskanpitoa ystävien kanssa.

Linkkejä

Leave a Comment

Filed under Artikkelit

Viimeinen toivomus

The Witcher-peliksi kääntynyt Viimeinen toivomus (1993), kertoo valkotukkaisen Noiturin  seikkailusta eurooppalaisen kansantarustoon pohjautuvassa fantasiamaailmassa. On peikkoja, vampyyreja, pahoja henkiä ja sen sellaisia, eli kaikki kliseet on vedetty hihasta.

Päähenkilömme Geralt on paikallinen Noituri, eli henkilö jonka asukkaat kutsuvat luokseen hävittämään mörköjä. Kirja koostuu useista erillisistä pikkutarinoista, ja siinä on samankaltaisuuksia Terry Pratchetin teosten kanssa.

Kyseessä on kevyt fantasia, joka sisältää huumoria ja seksiä.

Arvosana: 3 Stars (3 / 5)

Leave a Comment

Filed under Kirja-arvostelut

Metro 2034

Metro 2034 (2009) on se pakollinen jatko-osa suuren suosion saaneelle Metro 2033:lle. Valitettavasti kirja ei yllä alkuperäisen tasolle.

Teos keskittyy ihan liikaa henkilöhahmoihin, ja itse metron kuvaaminen jääkin vähemmälle. Aina välillä kerrotaan eräänlaisia ”flashbackeja” ajalta ennen ydinsotaa tai sitten pohdiskellaan filosofisia.

Kirja liittyy hyvin löyhästi ensimmäiseen osaan, mutta kuitenkaan tätä ei voi suositella luettavaksi ensiksi, koska Metron maailmaa ei selitetä mitenkään!

Loppu antaa olettaa, että tulossa on vielä jatko-osa. Toivottavasti siihen saadaan alkuperäisen tunnelma siirrettyä.

Arvosana: 2.5 Stars (2.5 / 5)

Leave a Comment

Filed under Kirja-arvostelut

Metro 2033

Dmitri Gluhovskin Metro 2033 (2005) tuo toivottua raikasta tuulahdusta post-apokalyptisen kirjallisuuden joukkoon.

Eletään vuotta 2033. Ydinsodan jälkeisen ihmiskunnan rippeet elävät Moskovan metrossa. Elämä on kovaa ja metroasemat kamppailevat olemassaolostaan keskenään. Lisäksi uhkana on säteilyn synnyttämiä niljaskoita, joita silloin tällöin ryömii sisälle maanalaiseen.

Metron äärilaidalla, hiljaisella pikku asemalla asuu nuorukainen nimeltä Artjom. Hän saa epäonnekseen huomata olevansa vastuussa oman asemansa, ja lopulta koko metron tulevaisuudesta. Näin alkaa seikkailu, joka johtaa pitkin poikin metroa.

Ja mitä sieltä löytyykään, mm. kommunisteja, lahkolaisia, järjestäytynyttä rikollisuutta, kirjastonhoitajia, vaikka mitä mielenkiintoista! Kirjan mukana tulluta metrokarttaa tulee silmäiltyä jatkuvasti ja seurattua pääsankarimme matkan taittumista.

Jos kirjaa pitää verrata johonkin, on empimättä sanottava Fallout-pelisarja, siitä huolimatta, että Metro 2033:sta oma peli onkin tehty.

Jos pidät ydinsodan jälkeisyyteen sijoittuvasta scifistä, niin tulet myöskin rakastamaan tätä kirjaa. Ja kaiken hyvän lisäksi on Metro 2033 kohtalaisen pitkä, noin 600 sivua, joten tätä herkkua ei yhdeltä istumakerralta lueta.

Arvosana: 4 Stars (4 / 5)

Leave a Comment

Filed under Kirja-arvostelut

Suomalaiset pelitalot

YLE esitti hiljattain Pelinrakentajat -dokumentin, jossa kerrottiin miten Suomesta on tullut 20 vuoden aikana merkittävä tietokonepelien tekijämaa.

Peliala on tällä hetkellä Suomen taloudellisesti merkittävin kulttuurivientiala, ja euromääräisesti peliteollisuuden vienti on suurempaa kuin vaikkapa kevyen musiikin.

Yli 90 % kotimaisesta pelituotannossa menee vientiin, mikä selittää sen, että monet suomalaiset huipputuotteet ovatkin ehkä tunnetumpia maamme rajojen ulkopuolella kuin täällä kotimaassamme.

Listaan tässä nyt dokumentissa mainittuja pelitaloja, koska innokkaana pelaajana en ollut kuullut itsekään kaikista ennen tätä dokumenttia:

Listaa päivitetty 15.10.2013

Kahden viime vuoden aikana pelifirmojen määrä on tuplaantunut ja alalla työskentelee nyt 1500 henkilöä. Nyt siis todella kannattaa tarkailla mistä se seuraava hitti tulee, Angry Birds sitä jo oli!

Linkkejä

Leave a Comment

Filed under Sekalaiset