Tag Archives: Yhteiskunta

Kuntouttavan työtoiminnan psykologiaa

kahvinkeitin

Niin kutsutulla kuntouttavalla työtoiminnalla on hyvä tavoite. Laissa on määrätty mm. seuraavasti:

…edistää pitkään työttömänä olleiden elämänhallintaa ja toimintakykyä, jotta edellytykset normaaliin palkkatyöhön paranisivat.

Pitkään jatkunut työttömyys ei yksinään saisi olla syy velvoittaa ihmistä kuntouttavan työtoiminnan piiriin, vaan työtoiminnan pitäisi olla viimesijainen toiminto, kun työkykyisyys on todennetusti alentunut. Usein kuitenkin toisin on.

Jos työtön nuori sysätään kuntoutettava-kategoriaan ilman kunnollista perustetta, ollaan vaarallisilla vesillä. Kuntoutus-käsitteen kasvava käyttö työttömyyden yhteydessä medikalisoi työttömyyttä ja saattaa vahvistaa työttömän kokemusta kelvottomuudesta ja vajaakuntoisuudesta.

Järjestelmän tai toimenpiteiden tarpeellisuutta ei pohdita, koska jo se, että on toimenpiteiden kohteena, oikeuttaa niiden tarpeellisuuden. Leimautuminen helppoa, ja kun on kerran leimautunut, on siitä vaikea päästä eroon. Tutkimuksissa on havittu, että mielisairaaloissa henkilökunnalla on heikot, tai jopa täysin puuttelliset, kyvyt huomata sinne sijoitettujen tavallisia, täysin normaalisti käyttäytyviä ihmisiä.

Ja jos näissä olosuhteissa osallisuus ja arvostus yhteiskunnassa määräytyy pelkästään palkkatyön kautta, ollaan vaarassa paradoksaalisesti tuottaa juuri aktivoivilla toimilla työvoiman ulkopuolelle siirtymistä, syrjäytymisen kokemusta ja nuoren oman toimijuuden kyseenalaistamista ja mitätöintiä.

Jokaisen on pyrittävä löytämään paikkansa koneistossa, sillä muuten on vaarassa syrjäytyä, pudota meidän joukosta niiden joukkoon. Syrjäytyminen taas on yhtä mitättömyyteen vajoamisen kanssa, sillä järjestelmä ei voi tunnustaa minkään ulkopuolellaan olevan arvoa. Marginalisoituminen merkitsee lähes automaattisesti hyväksyntää vailla jäämistä, mikä johtaa helposti esimerkiksi depressioon ja itsemurha-alttiuteen. Mitätöitymisen pelossa ihmiset suostuvatkin mitä kummallisimpiin myönnytyksiin, ja niin järjestelmän sisään- ja ulossulkevuus toteuttaa itseään siitä huolimatta, etteivät ihmiset, jotka sen muodostavat, useinkaan jaa sen tarkoitusperiä.

Tutkimuksissa on havaittu, että velvoittavat aktivointitoimet saattavat jopa lisätä nuorten tippumista järjestelmän ulkopuolelle. Aktivoivassa työvoimapolitiikassa on vallalla ajattelutapa, joka toisaalta lähtee siitä, että ihmisen tulee itse ottaa vastuu omasta elämästään, mutta toisaalta ei kuitenkaan luoteta yksilön omaan aktiivisuuteen ja toimijuuteen.

Vaarana on, että kun ihmistä kohdellaan kuin lasta, hän alkaa käyttäytyä kuin lapsi. Tämä näyttää olevan kytköksissä siihen samaan holhoamismentaliteettiin, jossa nuorta, tai edes aikuista, ei haluta edes nähdä itsenäisiä päätöksiä tekevänä olentona, ja joka on ollut jo pidempään trendinä yhteiskunnassamme.

Lievilläkin asiantuntijavallan toimenpiteillä on esineellistäviä, yksilöiden valinnanvapautta kaventavia vaikutuksia.

Tästä syystä kuntoutusta pidetään helposti rangaistuksena, vaikka työvoimapoliittisten kuntoutustoimenpiteiden tulisi olla auttamisen, ei rankaisemin välineitä.

Tutkija Tommi Uschanov onkin puhunut siitä kuinka…

…hyvinvointivaltion hyväkään tekninen toimivuus ei auta, jos ne psykologiset mekanismit, joiden avulla hyvinvointivaltio luo ihmisissä hyvän olon tunteen, eivät toimi.

Siinä saattaakin olla vinha perä. En kuitenkaan väitä, etteikö kuntouttavasta työtoiminnasta olisi mitään hyötyä. Enemmänkin haluisin keskustelua siitä, onko metodit oikeita ja efektiivisiä.

Leave a Comment

Filed under Artikkelit

Hätä on tarpeen!

kirja_hata_on_tarpeen
Tommi Uschanovin kirja Hätä on tarpeen! Kulttuuripessimismin nousu 1965-2015 (2015) kertoo ”kulttuuripessimismiksi” kuvatun asian tulosta yhteiskunnalliseen debattiin. Kirjailija on ottanut vuoden 1965 nimellisesti lähtöpisteeksi ajanjaksolle ja sille ominaiselle yhteiskunta- ja hyvinvointipoliitiselle tulevaisuusoptimistiselle retoriikalle, joita hän pyrkii osoittamaan sen muuttumisella pessimistisemmäksi käyden läpi erilaisia historiallisia taitekohtia.

Kirjassa on paljon historiallista knoppitietoa, joita ei yleensä ole nostettu esiin niistä puhuttaessa, vaikka joskus ne ovat voineet saattaneet vaikuttaa merkittävästi tapahtumiin. Jo niiden vuoksi suosittelemen lukemaan teoksen.

Arvosana: 3 Stars (3 / 5)

Leave a Comment

Filed under Kirja-arvostelut

Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus

kirja_tappavat_laakkeet

Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus: näin lääketeollisuus on pilannut terveydenhuollon (2013) kertoo miten suuret lääketeollisuuden toimijat toimivat moraalittomasti. Lääkkeitä markkinoidaan kyseenalaisesti, tutkimustuloksia pimitetään tai tulkitaan vääristyvästi, kun samalla lääkevalvonta katsoo tätä kaikkea sormien läpi. Vaikka lääkeyhtiöt jäävät valheistaan kiinni, maksavat ne kiltisti sakot ja jatkavat rikoksiaan.

Arvosana: 4 Stars (4 / 5)

Leave a Comment

Filed under Kirja-arvostelut

Ruokapyramidihuijaus

kirja_ruokapyramidihuijaus

Ruokapyramidihuijaus (2014) hyökkää ravitsemussuosituksien kimppuun ja kyseenalaistaa ne. Tappaako kova rasva, onko maito terveysjuomaa, pitääkö leipä miehen tiellä ja niin edelleen..

Ruokapyramidihuijaus kehottaa arvioimaan ruokateollisuutta ja ravitsemusviestejä kriittisesti ja ottamaan selvää, mitä suuhunsa laittaa.

Arvosana: 3 Stars (3 / 5)

Leave a Comment

Filed under Kirja-arvostelut

Ajan historia

kirja_ajan

Ajan historia (1988) kertoo ihmiskunnan aikakäsityksen historiasta ja siitä miten aikaa on mitattu vuosien saatossa. Tämä lyhyehkö kirja on hauska välipala ajasta, ajan mittaamisesta ja ajan historiasta kiinnostuneille.

Arvosana: 3 Stars (3 / 5)

Leave a Comment

Filed under Kirja-arvostelut

Oikeudenmukaisuus – Kuinka toimia oikein?

kirja_justice

Oikeudenmukaisuus – Kuinka toimia oikein? (2009) on kirja, jossa käsitellään moraalis-folosofisia kysymyksiä eri tulokulmista.

Konseptit selitetään käyttäen runsaasti tosielämän esimerkkejä. Kirja on helposti lähestyttävä ja laittaa lukijan todella pohtimaan. Kirjoittaja on julkaissut myös luennoistaan verkossa videosarjan.

Arvosana: 3.5 Stars (3.5 / 5)

Leave a Comment

Filed under Kirja-arvostelut

Temperamentti ja koulumenestys

kirja_temperamentti

Liisa Keltikangas-Järvisen kirja Temperamentti ja koulumenestys (2006) listaa joukon erilaisia temperamenttipiirteitä, sekä avaa sitä miten ne ilmenee koulumaailmassa. Näistä piirteistä voidaan muodostaa erilaisia yhdistelmiä ja tehdä siteneräänlaisia jaotteluja ihmisten välille. Teoksessa ei kuitenkaan avata temperamenttitutkimuksia sen enempää eikä sitä miten näihin piirteisiin on päädytty.

Kirjassa tuntuu olevan paljon toistoa, ja se onkin ensisijaisesti tarkoitettu pienten lasten vanhemmille sekä opettajille.

Arvosana: 3 Stars (3 / 5)

Leave a Comment

Filed under Kirja-arvostelut

Meemit – kulttuurigeenit

kirja_meme_machine

Susan Blackmoren Meemit – kulttuurigeenit (1999) käsittelee Richard Dawkinsin lanseeraamaan meemi -käsitettä.

Kirjassa esitetään erilaisten esimerkkien avulla geenin lisäksi toiseksi itsenäiseksi kopioitujaksi meemiä. Geenien tavoin myös meemit kopioituvat, kilpailevat ja yrittävät vallata mahdollisimman monta ihmismieltä, sekä levitä yksilöstä toiseen. Kilpailu muovaa ajatusmaailmaamme ja kultuuriamme, samoin kuin luonnonvalinta muovaa biologista olemustamme.

Mielenkiintoista luettavaa.

Arvosana: 3 Stars (3 / 5)

Leave a Comment

Filed under Kirja-arvostelut

Pohdiskelua yksinäisyydestä

loneliness

Sosiaalinen hyvinvointi kytkeytyy vahvasti psyykkiseen hyvinvointiin, ja on keinotekoista yrittää erottaa näitä kahta toisistaan. Sosiaalisella hyvinvoinnilla tarkoitetaan kykyä liittyä ja kuulua yhteisöihin ja toimia vastavuoroisissa vuorovaikutussuhteissa ihmisten ja ryhmien kanssa. Sosiaalinen hyvinvointikin alkaa muotoutua jo varhaislapsuudessa vuorovaikutusuhteen rakentuessa lapsen ja äidin välille ja laajentuessa vähitellen perheeseen, päiväkotiryhmään, koululuokkaan ja niin edelleen. Tätä kautta lapsi myös sosiaalistuu yhteiskuntaan ja kasvaa sen jäsenyyteen.

Ihmislapselle on tavattoman tärkeää oppia loppuelämän kannalta tärkeät sosiaalis- ja yhteistyötaidot jo lapsuudessa. Lapsen kehitys tavallaan pysähtyy ja taantuu, kun hänet jätetään ryhmän ulkopuolelle. Lähes poikkeuksetta yksinäiset aikuiset ovat olleet sitä jo nuorena. Yksinäisyys jää siis jo nuoruudesta asti pysyvästi päälle.

Lapsena asialle kannattaisi tehdä jotain ettei synny pitkiä eriarvoistumisen polkuja. Näin valittevasti käy valitettavan harvoin, ja jälki voi olla rumaa aikuisuuden kynnyksellä:

”Lasten puolesta” kampanjoivat kaikki, mutta kun ”lapsi” ylittää tietyn iän, kukaan ei enää katso päin. Ongelmat muuttuvat itseaiheutetuiksi, vaikka ne olisivat samoja ongelmia kuin henkilön ollessa lapsi, ehkä hieman vain ajan kuluessa muotoaan muuttaneita.

Jokaisella biologisella olennolla on tarve läheisyyteen, lämpöön ja seksuaalisuuteen. Hegemonisen maskuliinisuuden kulttuuri on ristiriidassa tämän kanssa, hellyyden ja läheisyyden osoitukset tukahdutetaan. Eräs mielenkiintoinen pinnalla ollut aihe on ollut nuorten miesten tekemät laajennetut itsemurhat ja niihin liitetyt vihapuheet. Häpeän kulttuurilla ja häpäisyretoriikalla peitetään taustalla piileviä tapahtumaketjuja – näyttää olevan paljon hauskempaa on sälyttää kiusatuille neitsyille sattumanvaraisesti väkivaltaisen psykopaatin stigma ja tehdä asiasta vielä sukupuolikysymys.

Nyt katsotaan, että järjestelmän ongelmia voidaan oikoa yksilö kerrallaan ja näin muuttaa esimerkiksi nuorten suhtautumista yhteiskuntajärjestelmään.

Sen sijaan pitäisi aidosti miettiä, mitkä rakenteelliset tekijät sulkevat mahdollisuuksia ja tekevät osalle ihmisistä yhteiskuntaan kiinnittymisen vaikeaksi tai suorastaan mahdottomaksi.

Ja kuten tiedetään, jos yksilöltä pudotetaan tulevaisuudennäkymät pois, vaipuu hän nihilismiin ja destruktiiviseen käyttäytymiseen. Kaikki tietävät, miten viikko töissä tuntuu lentävän, kun vain ajattelee sitä ihastusta jonka kanssa on sovittu tapaaminen viikonlopuksi. Tai miten innokkaana ihmiset odottavat lomamatkaa. Mutta jos suljetaan efektiivisesti ”häviäjät” pois normaalin kanssakäymisen ja empatian piiristä, viedään heiltä samalla pois kaikki toivo.

Ajan henki?

Yksi asia mitä sietää miettiä myös on se, miksi me olemme kehittäneet sellaisen yhteiskunnallisen tilanteen, jossa toisten ihmisten kanssa toimiminen tai heihin kontaktin luominen on tehty äärimmäisen monimutkaiseksi.

Ehkä ihmissuhderiman nousu, työelämän koveneminen ja yhteiskunnan ilmapiirin muuttuminen lyhytjänteisemmäksi ruokkivat yksinäisyyden kasvua. Silloin vääjäämättä ne ihmiset, jotka kokevat itsensä jollain tavoin heikommiksi, putoavat ensin yksinäisyyden kuiluun. Siksi on hyvä puhua yksinäisyydestä sekä yksilön että yhteiskunnan ongelmana.

Ihmiset pelkäävät toisiaan ja erityisesti he pelkäävät lastensa puolesta, mikä johtaa vapauksien supistamiseen ja yksilökeskeisyyteen. Tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että nuorten yhteenkuuluvuus niin perheisiinsä, ystäviinsä ja kuin harraste- ja kouluyhteisöönsäkin on viime aikoina heikentynyt.

Henkilökohtaiset liitot ja kumppanuus – ne inhimillisen vuorovaikutuksen muodot, joille persoona, henkilö, rakentuu – menettävät merkitystään; yksityistävät ja yksinäistyvät yksilöt korvaavat niitä suhteellaan järjestelmään.

Sen sijaan että yksilön ongelmat _yksilöllistetään_, pitäisi nähdä että sosiaaliset suhteet tarvitsevat aina kaksi henkilöä. Auttakaa läheisiänne, halatkaa heitä. Älkääkä herrantähden pyytäkö heitä avautumaan ongelmistaan ja siten kategorisoiko heitä ”häviäjiksi”. Menkää kylään, tilatkaa pizza ja katsokaa leffa, ei sen enempää. Järjestäkää pari luotettavaa ystäväänne vale-deiteille masentuneet henkilön kanssa, se parantaa hänen mielialaa ja nostaa hänen itsetuntoaan enemmän kuin tuhat terapiaistintoa. Sukulaisia kuuluu ja pitääkin auttaa, se on meidän luontomme. Vuorovaikutus vaatii aina _kaksi_ osapuolta, jos määrittelemme osan ihmisistä kategorisesti ”häviäjiksi” ja kieltäydymme heidän seurastaan, olemme hukassa.

Mikä avuksi?

Näyttää siltä ettei yksinäisyys näytä noudattavan homofiliaperiaatetta, jonka mukaan elämäntavoiltaa ja -tilanteiltaan sekä sosiekonomiselta asemaltaan samankaltaiset ihmiset pyrkivät rakentamaan keskenään sosiaalisia suhteita.

Yksinäiset näyttävät olevan syystä tai toisesta kyvyttömiä itsessään ratkaisemaan tätä dilemmaa.

Yhteisöllisyyden rapautuminen, invidualismi, sekä yksilön vapauksien ja oikeuksien ihanne saattaa lisätä yhteiskunnassa yksinäisyyttä. Sitä tullaan todennäköisesti korvaamaan erilaisilla toimenpiteillä, kuten organisoidulla ystävätoiminnalla, päiväkahviloilla, halikerhoilla yms. Tämä on hyvä asia. On kuitenkin syytä esittää kysymys, että tavoitetaanko niillä niitä eniten tarvitsevat ja ovatko ne tarpeeksi matalan kynnyksen takana?

Yhtäältä uhkakuvana on niiden redusoituminen vakavamielisiksi suoritteiksi, joiden tarkoituksena on tarjota ihmisille esteettisiä, henkisiä ja seksuaalisia ”elämyksiä”, kun taas toisaalta pelkkä tavallinen läsnäolo ja oleminen koetaan sietämättömäksi. Mutta jos kritisoimme sitä, sorrummeko silloin naturalistiseen virhepäätelmään? Jos otamme lähtökohdaksi sen, että hyvinvoinnin kasvaminen on itseisarvo, voimme esittää kysymyksen kasvattaako tällainen toiminta yleistä hyvinvointia, ja tehdä päätöksemme sen perusteella.

Pohdittavaa

  • Kodin vastuu? Kaverit, joilla oli korkeakoulutetut vanhemmat menestyivät huomattavasti verrokkeja paremmin ja päätyivät useammin akateemisiin opintoihin ja heillä oli harrastuksia.
  • Peruskoulun loppumisen nivelkohta? Viiden minuutin keskustelutuokion perusteella annetaan nuoren valita jatkokoulutuspaikka, onko näkemys maailmasta tarpeeksi laaja? Onko turhia koulutuksia liikaa?
  • Sosiaaliset taidot? Peruskoulussa ei ollut minkäänlaista yhteisöllisyyttä eikä sosiaalisia taitoja opeteltu mitenkään. Lisäksi ikuinen kiusaamiskeskustelu.
  • Maslow’n tarvehierarkia? Ihmiskontaktien puute. Hyväksynnän puute. Ymmärryksen puute. Rakkauden puute.
  • Avun hakeminen? Poikien kynnys hakea apua ja osoittaa haavoittavuuttaan laahaa valovuoden tyttöjä jäljessä. Tämä on muuttumassa.
  • Kenelle puhua? Puuttuuko ”se yksi ihminen kenen kanssa jutella”

Leave a Comment

Filed under Artikkelit

Pohdiskelua kielenkäytöstä

buddha

Miltä tuntuisi olla sokea? Itse haaveilen usein, että olisin sokea. Itse asiassa pidän näköaistia turhana kerroksena, joka luo tarpeetonta kompleksisuutta.

Sen sijaan pidän äänistä. Ja sanoista. Sanat ovat tärkeitä. Siksi olen huolissani, kun niitä ei osata käyttää yhtä monipuolisesti kuin sata vuotta sitten. Tilalle on tullut kuvat. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, mutta sisäinen dialogimme käydään yhä abstraktioiden kautta. Siinä olemmekin erityisen hyviä.

Mutta miksi näin on? Syitä voidaan löytää miljoona, mutta esitän muutaman pienen kuriositeetin; Aku Ankka-sarjakuva on näytellyt isoa osaa lasten elämässä, voin taata, että suomalainen akkari-käännös on alkuperäiseen verrattuna paljon rikkaampaa ja monipuolisempaa.

Toisena erikoismainintana täytyy nostaa esille YLEn mainio päätös aikoinaan, ilmeisesti budjettisyistä, jättää ulkomaisten televisio-ohjelmien dubbaus tekemättä.

Myöskin suomalainen laululyriikka on kansainvälisesti arvostettua ja aivan eri tasolla kuin esimerkiksi amerikkalaisten tyhjänpäiväiset ”oohh baby baby”-renkutukset.

On myönnettävä, että jokin Suomen kielessä ja sen monimutkaisuudessa puhuttelee. Sen on ollut pakko näytellä isoa osaa kansakuntamme menestyksessä. Satuin jostain lukemaan, että rikas kieli edesauttaa lapsia oppismisprosessissa, sekä auttaa heitä kirjoittamaan nopeammin. Tällaisista pienistä yksityiskohdista koostuu iso puro, joka luo hyvän kasvualustan.

Yhdysvalloissa suosittuja sanojen tavauskilpailuja (spelling bees) ei voitaisi sellaisenaan tuoda tänne, koska se tuntuisi mielettömältä; kaikkihan me osattaisiin tavata täydellisesti!

Kielellinen monimuotoisuus on hyväksi. Jos asioita selitetään liian yksinkertaisesti tai niputetaan monia asioita yhden sanan alle, häivytetään taustalla olevan monimuotoinen tapahtumaketju – monia tapahtumia niputetaan yhden sanan alle. Otetaan esimerkiksi sellainen sana kuin ”huume-ongelma”; siinä huumeet itsessään ovat syypää johonkin yhteiskunnassa paljon syvemälle pureutuvan ja monimutkaisemmalle tapahtumaketjulle. Tällaiset termit ovat epämääräisiä ja niitä käytetään kuin ne olisivat itsessään tapahtuvia asioita. Sitä tapahtuu, tuota tapahtuu – ”sieltä se sota taas tuli”.

Käsitteet ovat liian yksioikoisia. Siksi muun muassa buddhalaisuudessa käytetään paljon tarinoita, koska niiden avulla voidaan selittää asiat paljon paremmin. Ilman käytännön esimerkkiä kävisi niin, että opetukset otettaisiin kirjaimellisesti tai niiden tulkinta vääristettäisiin omiin tarkoituksiin, niinkuin monissa uskonnossa on tehty.

Binäärinen ajattelu on tyypillistä kun ihmiset yrittävät kielellistää asioita. Kun on jokin kategoria, on kyllä/ei. Sen sijaan, että ajatellaan onko jokin asia, pitäisi ajatella miten se on. Turhan usein käytetään aikaa väitellen onko jotain asiaa, tai onko se jokin edes asia.

Tästä hyvä esimerkki israelin ja palestiinalaisten käymä Gazan-konflikti, johon minulta kysytään jatkuvasti mielipidettä. ”Kenen puolella olet?”, mutta en voi antaa siihen mustavalkoista vastausta, koska mielestäni molemmat osapuolet ovat yhtä pahoja. En ole kenenkään puolella, olen järjen puolella. En halua, että henkilöön lyödään leima, jonka jälkeen keskustelu lakkaa.

Tästä kielellisestä monimutkaisuudesta päästääkin tämänkertaiseen aiheeseen:

Orwelilainen uuspuhe, vähemmistöjen uhriutumisretoriikka ja sen paradoksaalisuus

Kuten on monesti todettu, monet (feministi)radikaalit sortuvat invidualistiseen näkemykseen, jossa näkevät aatteen hyödyt vain henkilökohtaisella tasolla.

Hyvä esimerkki parodiahorisontin ylittämisestä, on saksankielinen ”Jumala”-sana (joka siis lausutaan der Gott maskuliinia käyttäen). Äärisuvaitsevat pitivät sitä seksistisenä ja halusivat, että sen viralliseksi muodoksi vaihdetaan sukupuoleton das Gott. Raamattuja ja oppikirjoja oltiin jo viemässä painoon, kun eräs katolinen piispa huomautti eräästä pienestä rukouksesta, joka alkaa sanoilla: ”Isä meidän..”.

Kun historiaa ruvetaan muuttamaan, ollaan todella vaarallisilla vesillä, otetaan esimerkiksi ”rasistisien” sanojen poistaminen vanhoista kirjoista, tai vaikkapa savukkeiden digitaalinen häivyttäminen mustavalkoelokuvista (kyllä, nämä ovat oikeita esimerkkejä).

Jatketaan listaa mutta vaihdetaan feministiradikaali vihervasemmistoon. Heillä on tapana käyttää ”suvaita”-sanaa, joka asettaa lähtökohtaisesti sen sanojan ”sen jota suvaitaan” yläpuolelle. Näin määritellään hieman elitistisesti, ketä hän sietää suvaita.

Minkä vuoksi puolet porukasta haluaa pakottaa muut uskomaan ja sanomaan samaa kuin he itse toivovat?

Pahimmissa tapauksissa yksittäisiä sanoja kielletään käyttämästä, tai kirjoittajat joutuvat sortumaan jopa itsesensuuriin.

Miksi vapautta ja yksilökeskeisyyttä palvova kulttuurimme ei hyväksykään erilaisuutta? Siksi, koska yksilökeskeisessä kulttuurissa vähemmistöt ovatkin enemmistöjä. Näin poliittisesta korrektiudesta tulee sietämätöntä.

Hyvin koulutetut ja hyvätuloiset ihmiset ilmaisevat ”suvaitsevaisempia” mielipiteitä, koska hallitsevat poliittisesti korrektin puhetavan. Tosiasiassa toiminnan seuraukset voivat olla hyvinkin syrjiviä. Näin syrjintä pesiytyy vaivihkaa rakenteisiin, piilorasismiksi. Asenteet mitataan myös teoissa.

Suomeenkin saattaa pesiytyä yhdysvalloista oleva keskustelukulttuurin saareutuminen. Eli miten esim. koservatiivit ja liberaalit keskustelevat, tai oikeastaan eivät keskustele, koska he ovat kaivautuneet syvälle poteroihinsa ja kieltäytyvät kokonaan kaikesta yhteistyöstä:

Me olemme oikeassa, te väärässä, miksi siis keskustella?

Perinteisessä politiikan ideologissa vastapuolta kunnioitettiin, koska sitä pidetiin sivistyneenä ja asioiden hoitamisen kannalta järkevämmältä. Mutta tällainen aivan järjetön vastapuolen demonisointi, jota sosiaalinen media tavallaa ruokkii, koska siellä olevat henkilöt pyörivät vahvistusharhassa taputellen samanmielisten selkiä. Vahvat kannanotot, jopa lynkkausmieliala, joka perustuu vain omiin kokemuksiin tai lähipiirissä tehtyisiin havaintoihin ja kuulopuheisiin, on kaukana itseään sivistyneestä käyttäytymisesti, vaikka itseään ”älyköiksi” kutsuvat henkilöt sitä viljelevät.

Keskustelun perimmäinen tarkoitus on nimenomaan oppia ymmärtämään jotakin itselle uutta, ei vain vahvistaa omia näkemyksiä.

Leave a Comment

Filed under Artikkelit